Stephen King Carrie

Stephen King Carrie

Stephen King kuuluu siihen kategoriaan kirjailijoita joista vain tietää varmasti, mitä on odotettavissa. Minusta se ei ole ollenkaan huono asia. Oma tyyli ja tapa voivat olla rikkaus, jota ei pidä väheksyä.  Kirjoitan nyt kirjasta nimeltä Carrie. Päähenkilönä on koulukiusattu, hiukan pulska tyttö, jolla on telekinesteettisiä kykyjä. Päähenkilön valinta ei ainakaan kuulu sarjaan originaalit hahmot.  Muita hahmoja ei kauhean syvällisesti käydä läpi. On joukko koulukiusaajia, joista Chris on se pahin. Kauhea muija, just sellainen pahis jota on helppo vihata. Äiti on uskonnollinen fanaatikko, joka ei ainakaan helpota tyttöparan elämää. Tommy taas on harmiton poika, joka vain sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee aikaa ennen onnettomuutta, siinä käsitellään pitkällä aikavälillä tapahtumia jotka johtivat katastrofiin. Toinen osa taas on vain parin päivän ajalta.  Toinen osa tietysti kertoo katastrofista ja kolmannessa taas käydään läpi jälkipyykkiä.

Minä näin asian niin, että kirjassa on kertoja, joka on toiminut kuin salapoliisi. Koonnut eri todisteista kollaasin ja näistä eri lähteistä kirja koostuu. Päähenkilö Carrie ei pääse kirjassa ääneen vaan joku ulkopuolinen tarkkailija kertoo asiat. Kirjassa kertojana toimii myös Carrien luokkakaveri Susan, erilaiset asiakirjat ja otteet kirjasta ”varjo joka räjähti.” Aluksi se oli vähän hämmentävää, mutta äkkiä tähän tyyliin ihastui.

Kirjan tapahtumapaikkana toimii Chamberlain niminen pikkukaupunki Yhdysvalloissa. Unelias pikkukaupunki on loistava paikka kauhulle. Mikäli pitäisi vielä tarkemmin määritellä niin paikallinen lukio ja Carrien koti. Kirja on julkaistu 1987, mutta sen tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun loppuun.

Kirjaa lukiessa muistin taas, miksi en lue kovin usein kauhuromaaneja, sillä ne ovat oikeasti ahdistavia. Minä eläydyin tosi vahvasti Carrien kokemuksiin ja muisti kuinka kamalaa aikaa se ylä-aste aika olikaan. Kirjan kyllä luki nopeasti, mutta varmasti jää kummittelemaan paljon pidemmäksi aikaa. Yliluonnollista ei voi selittää, joten se lisää sitä kauhun tunneta. Kirjaa lukiessa se odotus oli se, mikä toi kauhua, koska rupeaa tapahtumaan ja mitä tapahtuu. Kirja kyllä imaisi saman tien mukanaan, tuntui, ettei kirjaa voi laskea käsistään, sillä oli pakko tietää mitä tapahtuu. Ensimmäinen sivu jo lupaa hyvää ja kauhussa se on tärkeää. Itse tapahtumat on hyvällä tavalla vedetty yli. Eihän tuollaista voi tapahtua? Eihän? Olen lukenut muutaman Kingin kirjan ja onhan tässä muutama asia, joka toistuu Kingin kirjoissa. Päähenkilö on yleensä teini-ikäinen, jollain tavalla ulkopuolinen ja hänellä on ongelmia myös kotona. Kirjat sijoittuvat usein pikkukaupunkiin. Yliluonnollisuus kuuluu myös pakettiin. Kirjoissa on paljon dialogia ja loppu antaa ymmärtää, että lisää on tulossa. Stephen King on kauhunmestari, joten kirja edustaa vahvasti genrensä parhaimmistoa. Kirjaa voin suositella pimeän syysillan ratoksi.

Kauhuromaanin tunnistaa siitä, että se herättää lukijassa kauhun tai pelon tunnetta. Lukija myötäelää päähenkilön kokemuksia. Yleensä kirjoissa käsitellään tabuaiheita. Kauhukirjallisuus on syntynyt 1700- ja 1800-luvun vaihteessa. Kauhun juuret ovat gotiikassa. Ihmisen pimeä puoli saa tässä genressä parrasvalonsa.  

Lähteet

toim, Savolainen, M ja Mehtonen, P.  1992. Haamulinnan perillisiä. Helsinki: gummerus

Stephen King Carrie