Sven Hassel: Kuolema telaketjuilla

Kuolema telaketjuilla
Sven Hassel
Kustantaja  Gummerus
Julkaistu 1958
342s
Suomennos  Renne Nikupaavola

 Kuolema telaketjuilla on yksi tanskalaisen Sven Hasselin (1917-2012) (alkup. nimi Borge Pedersen, 1965- Sven Willy Hassel Arbing)  kaikkiaan neljästätoista toiseen maailmansotaan sijoittuvasta sotaromaanista. Romaanit kuvaavat pääasiassa saksan armeijan 6. panssaridivisioonan 27. panssarirykmentin rangaistuspataljoonan elämää sekä eri sotarintamilla ja niiden takana sodan kuluessa. Kirjailijan virallisen nettisivuston mukaan romaanien tapahtumat perustuvat hänen ja aseveljiensä kokemuksiin, joihin on yhdistelty fiktiivisiä juonikuvioita, humoristisia tilanteita ja muita fiktiivisiä elementtejä. Mitään autenttisia historiallisia sotakuvauksia Hasselin kirjat eivät siis ole, hän on itsekin myöntänyt käyttäneensä tarinoissaan "kirjailijan sallittua oikeutta käyttää vapaata mielikuvitustaan".

Näyttää varsin ilmeiseltä, että Hassel on käyttänyt vapaata mielikuvitustaan myös kertoessaan elämänvaiheistaan. Omien sanojensa mukaan hän muutti saksaan 1930-luvun puolivälissä pakoon työttömyyttä aikeenaan liittyä saksan armeijaan. Joidenkin vastoinkäymisten jälkeen hän onnistui tavoitteessaan 1938. Hassel väittää sotineensa saksan kaikilla rintamilla pohjois-afrikkaa lukuunottamatta (myös jo talvisodassa vapaaehtoisena), haavoittuneensa 7 tai 8 kertaa, olleensa sotavankina neljässä eri vankileirissä sodan päätyttyä ja ansainneensa ison kasan ylennyksiä ja urhoollisuusmitaleita rautaristiä myöten. Oltuaan sodan alkuvaiheissa useammassa eri panssarirykmentissä häntä syytettiin sotilaskarkuruudesta. Tämän seurauksena hän joutui rangaistuspataljoonaan, missä palveli suurimman osan sodasta ja jossa vietetty aika inspiroi häntä kirjoittamaan romaaninsa. Erään toisen, tosin myöhemmin ainakin osittain vääräksi todistetun lähteen mukaan mukaan Hassel ei olisi ollut sodassa ensinkään, vaan vietti sotavuodet kotimaassaan, missä hän toimi aktiivisesti tanskalaisessa natsipuolueessa ja natsimielisissä miliisijoukoissa. Tämän lähteen mukaan Hassel olisi kehittänyt sotatarinansa tanskalaisilta ss-veteraaneilta sodan jälkeen kuulemiensa juttujen perusteella, ja suurimman osan Hasselin kirjoista olisi itse asiassa kirjoittanut hänen vaimonsa. Varmaa on ainakin se, että Hasselin joistakin teoksista löytyy kohtia, jotka ovat lähes sanatarkkaa toistoa aikaisemmin ilmestyneistä sotaromaaneista (mm. Länsirintamalta ei mitään uutta ja Tuntematon sotilas).

Onpa totuus Hasselin elämänvaiheista ja romaaniensa alkuperästä nyt sitten mikä tahansa, tarinat ovat osoittautuneet hyvin suosituiksi. Romaaneita on myyty yli 53 miljoonaa kappaletta ja niitä on käännetty alkukielestä tanskasta lähteestä riippuen joko 18 tai 23 eri kielelle. Kuolema telaketjuilla on myös filmatisoitu (Wheels of terror (1987), suom. Rangaistuspartio).

Järjestyksessään toinen Hasselin romaaneista, Kuolema telaketjuilla kertoo saksalaisen panssarirykmentin rangaistuspataljoonan seikkailuista saksan itärintamalla yhden syksyn ja talven aikana sotaonnen jo käännyttyä saksaa vastaan. Tarkkaa ajankohtaa ei ilmoiteta, mutta arvelisin tapahtumien alkavan joko syksyllä 1942 tai -43. Kirjoittajan itsensä lisäksi tarinassa esitellään kymmeniä muita henkilöitä, sotilastyyliin joskus vain sotilasarvoiltaan, toisinaan vain lempi- tai haukkumanimiltään. Varsinaiset päähenkilöt Pluto, Vanha, Stege, Porta, Pikkuveli, Bauer, Legioonalainen, Möller ja Heide ovat siis sotamiehiä ja aliupseereita rangaistuskomppaniassa, jotka koostuivat enimmäkseen vankiloista ja työleireiltä rintamalle värvätyistä rikollisista ja poliittisista vangeista, niin sanotusti "helposti korvattavissa" olevista sotilaista.  Rangaistuskomppanioita käytettiin sodassa varsin yleisesti kaikkiin vaarallisimpiin operaatioihin sekä vastenmielisimpiin ja "likaisimpiin" tehtäviin. Kasassa on siis varsin värikäs kokoelma kovapintaisia ja jopa raakoja  rikollisia ja toisaalta enemmän tai vähemmän tavallisia ihmisiä, jotka eivät sovi natsien ideologisiin näkemyksiin ja jotka sotivat armeijassa varsin vastentahoisesti. Siviilit ovat ainakin tässä Hasselin tarinassa lähes poikkeuksetta nimetöntä massaa. Myös kirjoittaja itse on  romaanissa sivuroolissa, mukana tapahtumissa, mutta enemmänkin kertojana kuin toimijana. 

Näiden antisankareiden varsin vauhdikkaita edesottamuksia pitkin poikin entistä Neuvostoliittoa kirjassa kuvataan, ja paljon tälle sakille sattuukin. Kirjan alussa kaivetaan ylös ruumiita ja eloonjääneitä pommituksen raunioittamasta kaupungista, jonka jälkeen ruumiit poltetaan. Välillä toimitaan teloituskomppaniana ja ammutaan omia, lähes naurettavista rikkeistä kuolemaantuomittuja sotilaita ja siviilejä. Rintamalle jouduttuaan rangaistukomppania joutuu ryntäämään itsemurhatehtävästä toiseen, ja veli venäläisiä laitetaan halkipoikkipinoon toisinaan panssarivaunussa istuen, joskus taas kenttälapioita ja teräaseita käyttäen. Toisinaan rangaistuskomppania yrittää suojella pakolaisia ja muita siviilejä ja pitää huolta heistä, toisinaan he lahtaavat silmittömästi kaiken elollisen tieltään... kaikesta vastahakoisuudestaan huolimatta tarinan päähenkilöt nimittäin osoittautuvat varsin hurjiksi taistelijoiksi. Taisteluiden lomassa ja välissä kärsitään vilua ja nälkää, haukutaan upseereita armeijan ylipäällikköä myöten, suunnitellaan näiden murhaamista ja sodanjälkeistä vallankumousta, unelmoidaan naisista, ja tarinoidaan milloin sotaan tai johonkin muuhun aiheeseen liittyviä varsin mustan huumorin sävyttämiä anekdootteja. Tyylillisesti romaanin kerronta on hyvin suoraviivaista ja kohtuullisen sujuvaa. Kerrontatapa on enimmäkseen realistinen, vaikka juonenkäänteet eivät sitä aina välttämättä olekaan. Dialogi soljuu myös melko hyvin, enimmäkseen sotilastyyliin sopivasti lyhyesti ja napakasti. Sekä kerrontaa että dialogia sävyttää varsin roisi ja hirtehinen, välillä jopa satiirin sävyjä saava musta huumori.

Kirjan pääteemana on mielestäni yksittäisten sotilaiden (usein epäonninen) eloonjäämiskamppailu järjettömässä ja epäoikeutetussa sodassa ja epäinhimillisissä oloissa usenmiten epäpätevien ja tyhmien upseerien käskyjen armoilla.

Kuolema telaketjuilla on mielestäni varsin tyypillinen aikansa ja genrensä tuote. Kirjan tarina pohjautuu ainakin väitetysti kirjailijan ja sen lisäksi hänen pienen aseveliryhmänsä kokemuksiin, mutta juoni on kuitenkin enimmäkseen fiktiivinen. Kirjan juoni on vahvasti myös taistelupainotteinen. Kaiken toiminnan taustalta löytyy etenkin militarismin ja natsismin vastaista ideologiaa, oikeastaan kaikkien poliittisten järjestelmien vastaista ideologiaa. Ainakin itsessäni kirja vahvisiti jo ennestäänkin pasifistia tuntemuksia ja mielikuvia, sen verran vastenmielielisen kuvan koko sodankäynnin hurlumheista teos välittää. Muuten lukuelämyksenä Kuolema telaketjuilla oli varsin kaksijakoinen. Toisaalta se kuvaa mielestäni sodankäyntiä varsin realistisesti, sikäli kun sotaakäymättömänä pullamössösukupolven edustajana nyt voin asiaa edes arvioida. Myös kirjan sisältämä huumori oli mielestäni ajoittain varsin osuvaa. Negatiivisena puolina näkisin ns. realistiseen sotaromaaniin huonosti sopivat ajoittaiset epärealistiset juonenkäänteet..päähenkilöt suoriutuivat silloin tällöin aika mahdottomilta tuntuvista tehtävistä ja tilanteista liian helposti...muutenkin heidän kykyjään kuvattiin mielestäni liioitellusti, ehkä tarkoituksella tosin..myös henkilöiden kuvailu oli mielestäni osittain epäonnistunutta, sen verran yksiulotteisia hahmot kirjassa olivat, eikä edes vähimmässä määrin miellyttäviä tai edes siedettäviä henkilöitä paria poikkeusta lukuunottamatta tarinasta löydy. Normaalisti sotakirjaa lukiessaan sitä toivoo edes jonkun henkilöhahmoista selviävän hengissä, tätä luettaessa ei vastaavaa tuntemusta juurikaan herännyt. Muutenkin romaanin yleistunnelmaltaan varsin nihilistinen ja vastenmielinen maailmankuva vain auttoi muistamaan, miksi aikoinaan lopetin sotakirjojen lukemisen jo teini-ikäisenä...Que Puta es de la guerra, niinkuin eräskin hahmo Hemingwayn Kenelle kellot soivat teoksessa ikimuistoisesti totesi.


Lähteet:

Kirjailijan websivut    www.svenhassel.net
Kirjailijan pojan ylläopitämä Porta's kitchen sivustot    www.svenhassel.info
Wikipedia  Sven hassel
Sotakirjaryhmän diat

Kurt Vonnegut: Teurastamo 5

Kurt Vonnegut
Teurastamo 5
Kustantaja: Tammi
Julkaistu: 1970 (alkuteos 1969)
Sivuja: 189

Teurastamo 5 eli Lasten ristiretki on kirja Dresdenin pommituksesta toisessa maailmansodassa. Tarina kerrotaan epäkronologisessa järjestyksessä välillä myös selville sivuraiteille hyppien. Kirja käsittelee enimmäkseen päähenkilön, Billy Pilgrimin, elämää ja sotakokemuksia, mutta välillä kerrotaan tarkasti myös muista ihmisistä. Paikoin koko ihmiskuntaa käsitellään ulkopuolisen silmin tähdistä tulleiden muukalaisten välityksellä.

Kirjan loppu kerrotaan heti alussa, joten kovin kauaa ei tarvitse rikottua kronologiaa hakea. Jotkin kirjan luvut ovat melko pitkiä, mutta ne on lyhyempien lailla jaettu lyhyisiin osiin, joiden välillä aika tai paikka saattaa vaihtua. Kerrontatapa ja asettelu luo mielestäni mielenkiintoisen tunnelman. Elämän hetkellisyys tuntuu olevan vahvasti läsnä. Suurten asioiden pienuus ja pienten asioiden suuruus tulee ilmi, kun muissa yhteyksissä kenties eriarvoisina pidetyt tapahtumat esitetään peräjälkeen samalla tavalla.

Hyppivästä kronologiasta huolimatta kerrontatyyli onkin melko konstailematon. Asiat sanotaan niin kuin ne ovat. Kuolema on kuolemaa, elämä elämää ja tähtien väliset ystävyyssuhteet ovat monimutkaisia.

Teurastamo 5 ei ole ”puhdasoppinen” sotakirja, sillä se on samalla myös tieteiskirja. Toisaalta se sisältää myös satiirisia piirteitä. Vaikka kirjassa tapahtuukin paljon kaikenlaista myös sotaan liittymätöntä, sodanvastaisuus on vahvasti läsnä. Toisaalta myös sotakuvauksessa korostuvat eri asiat kuin toisesta maailmansodasta puhuttaessa yleensä. Esimerkiksi brittiläisillä sotavangeilla on leirillään lokoisatkin oltavat ja he ovat etääntyneet sodan todellisuudesta siinä määrin, etteivät enää ymmärrä liittolaistensa tilannetta.

Kurt Vonnegut syntyi vuonna 1922 ja kuoli vuonna 2007. Hän joutui itsekin sotavangiksi Ardennien taistelussa ja oli todistamassa Dresdenin pommitusta (hän myös vilahtaa itse postmodernisti mukana kirjassa). Sodasta palattuaan hän opiskeli antropologiaa ja työskenteli sen jälkeen General Electricissä. Kirjallisen uransa hän aloitti kirjoittamalla tieteisromaaneja. Myöhemmin hän kirjoitti mustan huumorin täyteisiä ajankuvauksia, joiden ansiosta hän nousi kulttihahmoksi. Teurastamo 5 oli hänen läpimurtoromaaninsa.

Vaikka Teurastamo 5:n aiheena on ilmiselvästi sota, se ei kuitenkaan tuntunut minusta ollenkaan sotakirjalta. Olen tottunut mieltämään sotakirjan ennemminkin johonkin poteroonkaivautumiskuvaukseksi, jossa luodit viuhuvat ja vihollinen on lähellä. Tästä poiketen Pilgrim onkin alussa eksynyt joukoistaan ja vaeltelee sinne tänne. Todentuntu tulee toiminnan sijaan enimmäkseen pikku yksityiskohdista, kuten sotilaitten varusteiden huonosta kunnosta ja heidän vuorovaikutuksestaan.

-Kehlo