Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itäranta
Teemestarin kirja
Kustantaja: Teos
Julkaistu: 2012
Sivuja: 330 (pokkari)

Teemestarin kirja on Emmi Itärannan esikoisteos. Teos sai alkunsa osana luovan kirjoittamisen maisteriohjelmaa, kun Itäranta opiskeli Kentin yliopistossa Isossa-Britanniassa. Teemestarin kirja julkaistiin Suomessa 2012 ja kirjan käännösoikeudet on myyty neljälletoista kielialueelle.

Teemestarin kirjan päähenkilö on Noria. Hän on 17-vuotias, juuri tullut täysi-ikäiseksi ja valmistuu pian teemestariksi isänsä opissa. Norian paras ystävä on Sanja, joka osaa korjata kaikenlaisia entismaailman teknologiavempeleitä.

Noria asuu äitinsä ja isänsä kanssa pienessä kylässä. Kylän lähettyvillä on Kuusamo sekä Kuolojärvi. Meidän aikamme maarajat on muuttunut aikojen saatossa, kaupunkeja jäänyt veden alle, etelä- ja pohjoisnavan jäätiköt sulaneet, enää ei kunnon talvea ole. Eletään Uuden Qianin aikaa ja sotilashallinto kontrolloi veden jakelua.

Kirjan teemoiksi voisi sanoa ilmastonmuutoksen aiheuttamat uhkat sekä ystävyyden. Kirjassa kuvataan sitä, miten ilmastonmuutos on vaikuttanut ihmisten elämään, esimerkiksi vedenpuute. Ihmiset ovat saaneet vesikiintiöt ja jos vettä on hallussa enemmän kuin kiintiö sallii, on tehnyt vesirikoksen, joka on rangaistava teko. Ystävyys taas tulee esille Norian ja Sanjan välillä eli kuinka Noria luottaa Sanjaan.

Kirja on kirjoitettu Norian näkökulmasta minä-muodossa. Noria aloittaa kertomuksensa hieman ennen valmistumistaan teemestariksi ja käsittelee elämäänsä äidin muutettua pois ja isän kuoltua sen jälkeen kun on kertonut Norialle perhesalaisuuksia. Kirjan edetessä Norialle paljastuu salaisuus, joka ei loppujen lopuksi selviä lukijalle, vaan se jättää kysymyksen jatko-osasta leijumaan ilmaan.

Kirja sijoittuu scifi-genren dystopia-alalajin alle. Kyseessä on kauas tulevaisuuteen sijoittuvasta tarinasta, jonka yhteiskunta, on kokenut ekologisen katastrofin. Teknologia, ja osittain myös luonnontiede, ovat osa kirjan tarinaa.

Olin kuullut paljon hyvää Itärannan kirjasta. Odotukseni olivat korkealla, joten kirja oli pienoinen pettymys, vaikka koinkin lukukokemuksen ihan hyväksi. Mielestäni juonesta puuttui kohokohta, jonka vuoksi kirja oli minusta melko tasapaksu. Kirja ei kuitenkaan ollut huono pieniä puutteita lukuun ottamatta. Scifikirjallisuuteen en ole vielä tutustunut niin paljoa, tämä kirja oli hyvä aloitus siihen. Kirja sisälsi teknologiaa, mutta ei sillä tavalla, että sitä ei olisi ymmärtänyt. Kirjassa ei menty teknisten laitteiden sisälle niin syvällisesti vaan ne olivat kirjassa esillä pintapuolisemmin. Siksi ajattelisin, että Itärannan kirja on helppo lasku tieteiskirjallisuuden pariin.

Lähteet:

http://www.emmiitaranta.com/fi/biography
http://www.emmiitaranta.com/fi/memory-of-water
Scifi-ryhmän diat

- Mira K.

Sonja Kinnunen
Jääsielu

Texthouse, 2013

304 sivua

Takasivun teksti.

“Kuningas pelkää henkensä puolesta. Jääsieluksi kutsuttu murhaaja on tappanut jo satoja ihmisiä, aina miehiä. Kuninkaalla on syytäkin uskoa Jääsielun julmiin aikeisiin, koska se on hänen omaa lihaa ja vertaan. Taitavin palkkamurhaajista on Sebastian Eckhel. Hänen tarvitsisi vain etsiä kaltaisensa, toinen tunteeton tappaja, ja työntää miekka hänen sydämeensä muhkeaa palkkiota vastaan. Tehtävä kuulostaa helpolta, Jääsieluksi sopivia ehdokkaita ei ole kuin kourallinen. Mutta tehtävän suorittamista vaikeuttaa se, että Sebastianin oma sielu ei ole jäätä...

Jääsielun uskomattoman koukuttavan tarinan tekee vielä uskomattomammaksi se, että keravalainen Sonja Kinnunen on kirjoittanut sen vain 15-vuotiaana. Hän vie lukijan keskiajalle Hallstattin kylään ja maalaa niin todentuntuisen kuvan Rennereiden majatalosta, käsityöläisistä, kalastajista, metsässä asuvasta parantajasta ja kauniista Viennasta, että lukijan on pakko liittyä Sebastianin seuraan etsimään todellista Jääsielua.”

Takakansi lupaa enemmän kuin antaa. Ehkä kalastajakylän kuvaaminen oli todentuntuista, mutta ei siinä mitään fantasiaa ollut. Luin kirjan nyt toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla kirja jäi kesken, en vain pitänyt kerronnan tyylistä. Nyt luin kirjan toisen kerran. Ja sama tunne oli edelleen.

Kerronta on minä-muodossa. Palkkamurhaaja Sebastian Eckhel kertoo, kuinka on murhannut monia henkilöitä rahaa vastaan. Apunaan hänellä on kiltinoloinen ystävänsä Fabian. Kirjassa eletään keskiaikaa, jolloin oli noitavainot voimissaan.

Jääsielu on luokiteltu fantasiaksi. En vain hyvällä tahdollakaan näe siinä fantasian elementtejä. Ainoat löyhästi fantasiaan viittaavat elementit olivat kuviteltu kylä, noita, jokin henkilölle langetettu kirous, muutama eläin, mitkä tuntuivat ymmärtävän ihmistä. Ja outo metsä, missä kasvaa hallusinaatioita aiheuttavia kasveja. (Niitähän kasvaa ihan oikeassa elämässäkin.) Siinä ne. Jos tarinassa on kuningas, kirottu perijä, palkkamurhaaja, murhia ja verta, ei se tee kirjasta fantasiakirjaa. Kirjan juoni olisi kyllä antanut kirjailijalle mahdollisuuden ujuttaa tarinaan enemmän fantasian elementtejä. Romantiikkaa oli sopivasti sekoittamassa juonikuvioita.

Kerronta oli kuvailevaa, ja kaunistakin. esim. s. 58 "Tyyneys. Jos meri on tyyni ja hiljainen, se on vain unten mailla ennen heräämistään ja alkaa pian raivota suutuspäissään. Tyyni ihminen on yhtä vaarallinen ja petollinen kuin meretkin. Hän kätkee kaiken sisäänsä, ja kun on tapahtunut jotain, on jo liian myöhäistä reagoida."  

Jatkoa seuraa kirjassa Tulisielu, 2104

Virpi Havina

Lähteet: fantasia ryhmän diat

 

Mia Vänskä

Saattaja

Atena 2011
308 sivua

Muu tuotanto:

Musta kuu 2012

Valkoinen aura 2014

Mia Vänskä (s. 1972) on valmistunut Tampereen yliopistosta pääaineenaan englantilainen filologia. Hän työskentelee IT-alalla ja kirjoittaa työkseen teknistä dokumentaatiota. Kotoisin Vänskä on Keski-Suomesta, mutta nykyisin asuu Espoossa.

Saattaja sai hyvän vastaanoton ja voitti Helsingin kaupunginkirjaston 12-osumaa tunnustuspalkinnon. Raati perusteli valintaa seuraavasti: 

"Mia Vänskän Saattaja yhdistää saumattomasti tämän päivän suomalaisarjen ja toisen todellisuuden fantasiamaailman luoden tarinasta sekä realistisen painostavan että selkäpiitä värisyttävän. Saattaja kertoo sujuvasti ja vähäeleisesti myös parisuhteen vaikeudesta, oman itsensä löytämisestä sekä vastuun kantamisen haasteista. Vänskä nivoo herkullisesti yhteen Liljan, romaanin nuoren päähenkilön, elämän käännekohdat, eron ja muuton lapsuuden maisemiin sekä ikiaikaisen kuoleman myyttimaailman. Fantasiamaailma huokuu kylmää ja kosteaa ahdistusta romaanin jokaiselta sivulta, vanhan rintamamiestalon jokaisesta narahduksesta ja elävästä luontokuvauksesta. Kauhun aineksista Vänskän käsissä syntyy keitos,joka piinaa loppuun saakka. Saattaja lyö mennen tullen laudalta monet kansainväliset kauhukirjallisuuden listaykkköset."

Vänskä saa inspiraationsa yliluonnollisista kertomuksista. Hän asui lapsuutensa ja nuoruutensa rintamamiestalossa, jossa oli pelottava kellari. Samanlaiseen ympäristöön sijoittuu myös tämä esikoisteos.

Kirjan tarina alkaa, kun Lilja kyllästyy uskottomaan mieheensä ja muuttaa entiseen kotitaloonsa. Pian alkaa tapahtumaan outoja. Kellarin valot räpsyvät ja keskelle lattiaa ilmestyy tyhjästä lätäkkö. Kummallisia kuolemantapauksia sattuu ympäri kylää ja Lilja muistaa myös lapsuudestaan vastaavia tapahtumia. Liljan äiti löytyy kotitalon kellarista koomaan vajonneena. Tämän jälkeen Lilja tajuaa pikkuhiljaa, että hänellä erityislaatuinen kyky, jota hänen odotetaan käyttävän.

“Tähän maailmaan syntyy joskus heikkoja kohtia, joista eksyneet sielut pääsevät harhailemaan elävien maailmaan. Kun ne kohtaavat ihmisiä, ne aistivat näiden elinvoiman ja pyrkivät kohti valoa. Sinun täytyy saattaa eksyneet toiselle puolelle."

Lilja ei halua myöntää omaavansa tätä kykyä ja yrittää jättää sen huomioimatta. Mutta kun hänen ystävänsä Kristiina kohtaa eksyneen ja joutuu pulaan, on Liljan otettava kykynsä käyttöön ja lähdettävä pelastamaan ystäväänsä eksyneiden maailmasta.

Tapahtumat kirjassa etenevät verkkaisesti, piinaavan verkkaisesti. Kauhun tunnelmaa kiristetään vähitellen, välillä kerrontaan tuodaan “tavallisia” asioita, jotta lukija saa hengähtää ja pureskella lukemaansa. Pilkahtaapa mukana hieman romantiikkaakin. Toisinaan teki mieli antaa potku päähenkilön takalistoon, sen verran vastahakoisesti hän teki päätöksiä.

Jonkin verran lukemisnautintoa häiritsi juuri tuo alun hidas eteneminen, luen mieluummin vauhdikkaampia kirjoja. Oliko syy kauhun elementeissä, mm. vainajissa, jotka valtaavat elävien kehot ja synkkä virta, missä vaanii paha, mutta sitkeästi luin kirjaa eteenpäin. Ja kyllä se kannatti. Kirja oli lukemisen arvoinen, tosin tuskin syöksyn lukemaan Vänskän muita kirjoja. Saattaja oli ilmestyessään harvinainen, Suomessa ei paljon naiskirjailijoilta julkaista kauhukirjallisuutta.

Virpi Havina

Lähteet: Atena - Mia Vänskä