Sonja Kinnunen
Jääsielu

Texthouse, 2013

304 sivua

Takasivun teksti.

“Kuningas pelkää henkensä puolesta. Jääsieluksi kutsuttu murhaaja on tappanut jo satoja ihmisiä, aina miehiä. Kuninkaalla on syytäkin uskoa Jääsielun julmiin aikeisiin, koska se on hänen omaa lihaa ja vertaan. Taitavin palkkamurhaajista on Sebastian Eckhel. Hänen tarvitsisi vain etsiä kaltaisensa, toinen tunteeton tappaja, ja työntää miekka hänen sydämeensä muhkeaa palkkiota vastaan. Tehtävä kuulostaa helpolta, Jääsieluksi sopivia ehdokkaita ei ole kuin kourallinen. Mutta tehtävän suorittamista vaikeuttaa se, että Sebastianin oma sielu ei ole jäätä...

Jääsielun uskomattoman koukuttavan tarinan tekee vielä uskomattomammaksi se, että keravalainen Sonja Kinnunen on kirjoittanut sen vain 15-vuotiaana. Hän vie lukijan keskiajalle Hallstattin kylään ja maalaa niin todentuntuisen kuvan Rennereiden majatalosta, käsityöläisistä, kalastajista, metsässä asuvasta parantajasta ja kauniista Viennasta, että lukijan on pakko liittyä Sebastianin seuraan etsimään todellista Jääsielua.”

Takakansi lupaa enemmän kuin antaa. Ehkä kalastajakylän kuvaaminen oli todentuntuista, mutta ei siinä mitään fantasiaa ollut. Luin kirjan nyt toista kertaa. Ensimmäisellä kerralla kirja jäi kesken, en vain pitänyt kerronnan tyylistä. Nyt luin kirjan toisen kerran. Ja sama tunne oli edelleen.

Kerronta on minä-muodossa. Palkkamurhaaja Sebastian Eckhel kertoo, kuinka on murhannut monia henkilöitä rahaa vastaan. Apunaan hänellä on kiltinoloinen ystävänsä Fabian. Kirjassa eletään keskiaikaa, jolloin oli noitavainot voimissaan.

Jääsielu on luokiteltu fantasiaksi. En vain hyvällä tahdollakaan näe siinä fantasian elementtejä. Ainoat löyhästi fantasiaan viittaavat elementit olivat kuviteltu kylä, noita, jokin henkilölle langetettu kirous, muutama eläin, mitkä tuntuivat ymmärtävän ihmistä. Ja outo metsä, missä kasvaa hallusinaatioita aiheuttavia kasveja. (Niitähän kasvaa ihan oikeassa elämässäkin.) Siinä ne. Jos tarinassa on kuningas, kirottu perijä, palkkamurhaaja, murhia ja verta, ei se tee kirjasta fantasiakirjaa. Kirjan juoni olisi kyllä antanut kirjailijalle mahdollisuuden ujuttaa tarinaan enemmän fantasian elementtejä. Romantiikkaa oli sopivasti sekoittamassa juonikuvioita.

Kerronta oli kuvailevaa, ja kaunistakin. esim. s. 58 "Tyyneys. Jos meri on tyyni ja hiljainen, se on vain unten mailla ennen heräämistään ja alkaa pian raivota suutuspäissään. Tyyni ihminen on yhtä vaarallinen ja petollinen kuin meretkin. Hän kätkee kaiken sisäänsä, ja kun on tapahtunut jotain, on jo liian myöhäistä reagoida."  

Jatkoa seuraa kirjassa Tulisielu, 2104

Virpi Havina

Lähteet: fantasia ryhmän diat