Karl Ove Knausgård : taisteluni kolmas kirja

Kolmas kirja voisi aloittaa koko kirjasarjan, sillä siinä eletään Karl Oven lapsuutta. Hän itse väittää, ettei muista mitään oleellista. Kuvista, tarinoista ja hajuista kuitenkin piirtyy hyvinkin tarkka kuva ajasta. Ei ole väliä onko se totta vai tarua. Pääasia on että lukija uskoo siihen.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa 1960- luvun lopun ja 1970-luvun alun Norjaan. Välillä palataan myös nykyhetkeen, jossa kertojana onkin nelikymppinen Karl Ove. Tapahtumapaikkana on pieni etelänorjalainen pikkukaupunki.

Parasta tässä kirjassa, niin kuin kahdessa edellisessäkin on arjen kuvailu. Isovanhemmat tulevat maalta pikkukaupunkiin, eivätkä he oikein sovi paikkaan. Kohta jossa Karl Ove avaa heille television ja hetken päästä televisio on hajalla. Pahinta ei ole isän rangaistus vaan se odotus. Lasten leikkeihin voi jokainen samastua ja vaikka paikat eivät ole tuttuja, niin ne piirretään eteemme, ikään kuin näkisimme ne itse.

En nyt muista millään hänen vanhempien nimiään. Kirjassa heidät mainitaan niin usein vain äitinä ja isänä. Äiti on kuitenkin se lempeä vanhempi ja isä on se ankara rankaisija. Isää kunnioitetaan mutta ennen kaikkea pelätään, äiti on enemmän kaveri. Isoveli Yngve on veljelleen roolimalli, kunnioitettu ja aina läsnä vaikka ei ole edes paikalla. Kavereita hänellä on vaikka muille jakaa, mutta heidät kuvataan lähinnä toiminnan kautta.    Itse päähenkilö oli näköjään jo lapsena ihan yhtä kusipää kuin aikuisena. Kuka sitä nyt kehuisi etevyydellään jos ei Karl Ove?

Älkää nyt ymmärtäkö väärin, on hänessä paljon hyvääkin. Hän on herkkä, eloisa ja persoonallisella tavalla huumorintajuinen.

Kirjaa lukiessa ajautuu itsekin pehmeän kuplan sisälle. Eikä kirjaa haluaisi päästää käsistään, vaan aina jatkaa yhden sivun verran. Monet lapsuuden kokemukset ovat universaaleja mutta ne yhdessä tekevät siitä juuri hänen kokemuksiaan.

Taisteluni kirjasarjassa on kuusi osaa joista neljä on suomennettu. Karl Ovelta on ilmestynyt aiemmin pari muutakin kirjaa joita ei valitettavasti ole suomennettu. Taisteluni sarjan viimeinen osa ilmestyi Norjassa 2011 eikä uudesta kirjasta näillä näkyvin ole tulossa.

Minusta kirja on malliesimerkki autofiktiosta. Kirjassa on kohtia, joita hän ei voi itse muistaa, joten siinä on pakko olla fiktiota. Kirjassa on myös paljon elettyä ja koettua, eikä tulisi mieleen kyseenalaistaa niitä. Taisteluni on kuitenkin kirjasarja, mutta teokset voi lukea ilman toista, tai järjestyksellä ei ole väliä. Autofiktiossa sarjat ovat harvinaisia. Aihealueena omasta elämästä kertominen on aika tyypillinen, mutta että se tehdään näin kaunistelematta ja rehellisesti tekee siitä poikkeuksellisen. Kyllä kirja nykymaailmassa on aika outolintu ja varsinkin sen menestys. Suosittelen kuitenkin kaikille ja ensimmäisestä kirjasta kannattaa lähteä.    

Autofiktio on mielenkiintoinen genre. Yleensä sen löytää kaunokirjallisuuden hyllyistä mutta myös elämänkerta osiosta. Autofiktio voi olla hyvin omaelämänkerrallinen, jossa kaikki nimet ja paikat täsmää. Se voi olla myös fiktiivinen ja lennokasta. Karl Oven taisteluni on omaelämänkerrallinen ja henkilöt esiintyvät omilla nimillään. Kirjaa lukiessa tulee mieleen että siinäpä on pojalla uskomaton muisti. Kirjoittamisessa hän on päässyt sisään kuplaan, jossa ei ole enää itsesensuuria eikä muita ihmisiä. Tämä saattoi olla myös syy miksi hänellä oli niin suuri yllätys, kun hän kuuli isän puolen sukulaisten suuttuneen kirjasta. 

Lähteet 

Itkonen, J. Image  8/2012 Minun elämäni(ja vähän muidenkin) Karl Ove Knausgård

Koivisto, P. 2011. Mustekala 12.07.2011,

12.7.2011Autofiktio protestina ja (identiteetti)poliittisen vaikuttamisen välineenä 2011. Mustekala 12.07.2011.

Karl Ove Knausgård Taisteluni kolmas kirja. Like