Ernest Hemingway Totta Aamunkoitteessa

Totta aamunkoitteessa
Ernest Hemingway
Kustantaja  Tammi
Julkaistu 1999
429 s
Suomennos  Kalevi Nyytäjä

Ernest Hemingwaytä (1899-1961) pidetään yleisesti yhtenä 1900-luvun tärkeimmistä yhdysvaltalaisista kirjailijoista. Hänen kirjallinen tavaramerkkinsä oli selkeä, tiivis, taloudellinen, toisinaan jopa minimaalinen ja lakoninen kirjoitustyylinsä, joka on vaikuttanut moniin myöhempiin kirjailijoihin. Hemingwayltä on julkaistu 10 romaania, joista 3 postuumisti, useita novellikokoelmia sekä 9 ei-fiktiivistä teosta, suurin osa postuumisti. Hänelle myönnettiin Nobelin kirjallispalkinto vuonna 1954. Hemingway osallistui ensimmäiseen maailmansotaan Punaisen Ristin ambulanssikuskina ja toimi sotakirjeenvaihtajana Espanjan sisällissodassa ja toisessa maailmansodassa. Hänen harrastuksiinsa kuuluivat metsästys ja kalastus. Hän oli naimisissa 4 kertaa. Ei siis liene ihme, että hänen kirjojensa pääteemat ovat sota, rakkaus ja villi luonto. Monet hänen romaaneistaan pohjautuvat hänen omiin kokemuksiinsa ja hän käytti usein myös ystäviään ja sukulaisiaan henkilöhahmojensa esikuvina.

Totta aamunkoitteessa on kertomus Hemingwayn ja hänen neljännen vaimonsa Mary Welshin matkasta afrikkaan vuosina 1953-54. Hemingway aloitti matkakuvauksen kirjoittamisen heti palattuaan Kuubaan, jossa hän asui tuohon aikaan, mutta ei koskaan saattanut käsikirjoitusta julkaisukuntoon. Hänen poikansa Patrick sai käsikirjoituksen käsiinsä 1990-luvulla, ja muokkasi ja toimitti tarinan reilusti tiivistettynä romaanimuotoon, ja se julkaistiin lähes 40 vuotta kirjailija kuoleman jälkeen hänen syntymänsä satavuotisjuhlavuonna. Patrick Hemingwayn toimitukselliset ratkaisut johtivat siihen, että romaania on kai pidettävä lähinnä jonkinlaisena "fiktiivisenä muisteluteoksena". Käsikirjoituksen pohjalta on julkaistu myös toinen, pitempi ja hieman toisella tavalla painotettu versio nimellä Under Kilimanjaro (2007).

Kirjan tapahtumapaikkana on safarileiri ja sitä ympäröivä savannimaisema Laitokitokin kaupungin lähistöllä lounaisessa Keniassa Tansanian rajan tuntumassa, missä Hemingway toimi lyhyen aikaa vt. riistahoitajana joulukuussa 1953. Kirjan keskeisiä henkilöitä ovat Hemingwayn pariskunnan lisäksi leirin pääasiassa paikallisiin kamba ja masai heimoihin kuuluva varsin värikäs henkilökunta, jotkut leiriä ympäröivien kylien ja Laitokitokin asukkaat, erityisesti hemingwayn "heimomorsian" Debba sekä muutamia brittiläisen siirtomaahallinnon paikallisia viranomaisia.

Totta aamukoitteessa käsittelee Hemingwayn toimia riistanhoitajana, hänen suhdettaan paikallisiin, useisiin eri heimoihin, kieliryhmiin ja uskontokuntiin kuuluviin asukkaisiin, erityisesti tietysti hänen kamba"morsiamensa" Debbaan, ja sen vaikutuksia Heminwayden avioliittoon. Myös rouva Hemingwayn lähes pakonomainen tarve kaataa eräs paikallisia asukkaita terrorisoiva leijona on yksi kirjan kantavia teemoja. Tarinan voi myös käsittää laajemmassa mittakaavassa sinänsä hyvinkin mielenkiintoisena ajankuvauksena 1950-luvun Afrikasta siirtomaakauden viimeisinä vuosina juuri ennen itsenäistymisaallon alkua.

Tarina kerrotaan enimmäkseen päähenkilön, eli "Papa" Hemingwayn näkökulmasta, mikä tietenkin aiheuttaa sen, että tarinan tapahtumat nähdään hyvinkin vahvasti länsimaalaisten, ja vielä enemmän kirjailija/päähenkilön henkilökohtaisten, nykyisin jo useimmiten vanhanaikaisiksi miellettyjen asenteiden ja tapakulttuurin sävyttäminä, mutta paikoitellen kirjailija pystyy kuvaamaan asioita ja tapahtumia yllättävänkin hyvin myös afrikkalaisten näkökulmasta. Tarina etenee aikajärjestyksessä ja tyyli on hyvin tyypillistä Hemingwaytä, selkeää ja tiivistä tekstiä sekä napakkaa dialogia. Toisinaan lipsahdetaan juonellisesti sivuraiteille, kun päähenkilö pohdiskelee kirjallisuuden luonnetta tai muistelee vanhoja kirjailijaystäviään, tai aiheesta käydään pitkiä keskusteluja, mutta myös tämä piirre kuuluu varsin tyypillisesti Hemingwayn tuotantoon.

Totta aamunkoittoon on joiltakin osin tyypillinen eräkirja siinä mielessä, että siinä varsin paljon kirjan sisällöstä kuluu metsästyksen, saalin perässä liikkumisen ja luonnon kuvaukseen. Toisaalta kirjassa kuvaillaan varsin laajasti myös siirtomaavalta-ajan afrikan oloja ja valtaapitävien eurooppalaisten ja eri heimoista koostuvien alkuasukkaiden keskinäisiä sosiaalisia suhteita, joten sitä voitaisiin yhtä hyvin pitää yhteiskuntakuvauksena tai matkakuvauksena.

Mikään suuri lukuelämys Totta aamunkoitteessa ei itselleni ollut. Ei tosin mikään valtava pettymyskään. Mielestäni kirja sijoituu Hemingwayn tuotannon huonompaan päähän, mutta huono Hemingway on silti keskitasoa huomattavasti parempaa kirjallisuutta. Jos joku haluaa tai joutuu Hemingwayta lukemaan, suosittelen tämän sijasta miehen sotaromaaneja Jäähyväiset aseille tai Kenelle kellot soivat. Tai jos eräseikkailut kiinnostavat, lukekaa mieluummin hepun toinen afrikka opus Afrikan taivaan alla, joka kertoo kirjailijan ensimmäisistä safarikokemuksista 1930-luvulla, tai vielä mieluummin äijän pistämätön mestariteos Vanhus ja meri.

Lähteet:
Eräkirjaryhmän diaesitys
Wikipedia: Ernest Hemingway

Nainen järvessä

Nainen järvessä
Raymond Chandler
n. 264 s.
Englanninkielinen alkuteos vuonna 1943
http://home.comcast.net/~mossrobert/html/works/novels.html

Raymond Chandler oli yhdysvaltalainen kirjailja, joka kirjoitti rikosromaaneja ja erityisesti kovaksikeitettyä rikoskirjallisuutta. Nainen järvessä
ilmestyi jo vuonna 1943 ja oli tuotannossa keskimmäisiä kirjoja.Kirja kuuluu SAPO-sarjaan, jossa on useita dekkareita. Kirjojen juonia on arvostelu sekaviksi, koska kirjailija pitää erilaisten yksityiskohtien kuvailusta.

Yksityisetsivä Philip Marlowe palkataan etsimään kadonnutta naista vuoristoon ja hän löytääkin pian pari ruumista. Alkuasetelma on hyvin perinteinen dekkareille ja tapahtumat ja juonenkäänteet ovat hyvin tavanomaisia kovaksikeitetyissä dekkareissa. Päähahmo on perinteinen yksityisetsivä, joka
sotkeutuu erilaisiin tilanteisiin uteliaisuutensa vuoksi. Kerronta on hyvin kuvailevaa ja yksityiskohtia jaellaan lukijan silmille jatkuvasti.

Useita dekkareita lukeneelle kirja ei tarjoa mitään maata mullistavaa, vaan on juuri hyvin perinteistä luettavaa. Kirja on hieman hidaslukuinen, mutta siinä tapahtuu juuri riittävästi, jotta mielenkiinto pysyy yllä. Ihmisten kanssa jutellaan ja etsitään johtolankoja. Yksityiskohtainen kuvailu takaa tietynlaisen tunnelman luomisen ja antaa lukijalle hyvän käsityksen vuoriston maisemista ja tapahtumista. Jos etsii perinteistä dekkaria, on tämä turvallinen vaihtoehto. Se ei nostata suuria tunteita, mutta antaa sen mitä siltä voi odottaa eli ruumiita ja tutkimista. 

George Orwell: Vuonna 1984

George Orwell

Vuonna 1984

Alkuperäisin julkaistu: 1949

Sivuja: 330

Suomentaja: Raija Mattila

George Orwell, oikealta nimeltään Eric Arthur Blair, syntyi Intiassa 25 kesäkuuta 1903. Orwell opiskeli arvostetuissa kouluissa Britanniassa, ja vuonna 1927 päätti ryhtyä kirjailijaksi. Orwell koki itsensä anarkistiksi nuorella iällä, mutta vanhetessaan alkoi kannattamaan sosialismia. Orwell kuoli tammikuussa 1950 vain 46 vuotiaana. Orwell kirjoitti 6 kaunokirjallista teosta, joista tunnetuimmat ovat hänen viimeiset teoksensa Eläinten vallankumous ja Vuonna 1984.

Vuonna 1984 on vuonna 1949 julkaistu teos, joka kertoo dystooppisesta Oseania-nimisestä valtiosta. Oseaniaa vallitsee salaperäinen diktaattori Isoveli, ja valtio joka tarkkailee asukkaidensa jokaista liikettä. Totuus on vapaasti muokattavissa Oseaniassa, ja sota on ainoa normi joka tunnetaan. Kirjan päähenkilö on Winston Smith niminen Totuusministeriön työntekijä, joka ryhtyy kyseenalaistamaan Isoveljeä, ja rakastuu naiseen joka myös kuuluu isoveljen vastustajiin. Kirjan hahmoista Winston on tärkein, ja edustaa tarinan eräänlaista sankaria, vaikka hänen kohtalonsa ei olekkaan tyypillinen kirjallisuuden sankarin kohtalo. Kirjassa tarkkaillaan pääasiassa Winstonin sisäistä myllerrystä ja hänen ajatuksiaan ja kamppailujaan.

Kun puhutaan teoksista jotka ovat jollakin tapaa vaikuttaneet ihmisten jokapäiväiseen elämään ehkä oudoillakin tavoilla, on Vuonna 1984 teos joka nousee väkisinkin esille. Isoveljestä on tullut käsite jonka kaikki ymmärtävät kirjaakin lukematta, se toimii nykypäivänä lähes synonyyminä valtion jatkuvalle tarkkailulle ja ei ole harvinaista kuulla lausetta ”Isoveli valvoo” kun puhutaan vaikkapa uusista lakisäädöksistä. Ei ole ollenkaan harvinaista nähdä etenkään internetissä mainintaa siitä, kuinka jokin on henkilön mielestä ”Orwellimaista”. Nykyään joistakin englanninkielisistä sanakirjoistakin löytyy jo käsite ”Orwellian”, joka helposti selitettynä määritellään tarkoittamaan asiaa, joka vastaa George Orwellin kirjoittamia maailmoja ja, ja erityisesti vuonna 1984 esittämää dystopiaa, eli vapaalle yhteiskunnalle yleisesti haitallisia asioita ja teemoja. Vuonna 1984 –kirjasta on tullut klassikko, joka tunnetaan ympäri maailman, ja joka on varmasti vaikuttanut myös hyvässä ja pahassa lainsäädäntöihin ja muihin säännöksiin. Kirja on myös yleisesti kirjallisuusmaailmassa arvostettu ja paljon puhuttu teos, joka on myös yleisellä tasolla hyvin tunnettu.

Scifin edustajana Vuonna 1984 kuuluu varmasti genren tunnetuimpiin ja arvostetuimpiin teoksiin. Vaikka teos ei käsittelekään aiheita joita scifiin usein mielletään (avaruutta, aikamatkustusta jne.), sopii se silti genreen hyvin. Genrelle sopien Vuonna 1984 käsittelee dystopiaa, ja yhteiskuntajärjestystä. Mukana on myös teknologiaa ja keksintöjä, ja se sijoittuu suurkaupunkiin. Kuitenkin, kun aloin asiaa pohtimaan, mieleeni juolahti kysymys siitä, että kuinka usein teos todella sijoitetaan scifin hyllyyn? Usein kirjan löytää yleisen kaunokirjallisuuden joukosta, ja ryhdyinkin mietiskelemään, että mistä ihmeestä moinen voi johtua. Koetaanko teoksen jollakin tavalla genreään paremmaksi, koska scifi on tunnetusti suhteellisen ala-arvostettu kirjallisuuden genre?

Lukukokemuksena Vuonna 1984 oli mielenkiintoinen monesta syystä. Oli yllättävää kuinka paljon kirjassa puhutuista asioista (totuusministeriö, Isoveli jne.) oli kuullut jo ennen kirjan lukemista, ja kuinka kirjan luettua ne selkenivät. Kirjoitustyyli teoksessa oli suhteellisen selkeä. Vaikka Orwell kuvailee paljon, ei hän mielestäni koskaan mene liiallisuuksiin.

Loppuun vielä inspiraatiota antamaan Isoveljen puolueen kolme iskulausetta:

SOTA ON RAUHAA

VAPAUS ON ORJUUTTA

TIETÄMÄTTÖMYYS ON VOIMAA

Mari Haavisto

Lähteet:

http://www.bbc.co.uk/history/historic_figures/orwell_george.shtml

https://www.princeton.edu/~achaney/tmve/wiki100k/docs/Orwellian.html

Scifi- ryhmän diat

Mary Shelley: Frankenstein

Mary Shelleyn kirjoittamassa Frankenstein-romaanissa Tohtori Frankenstein kertoo tarinaansa miehelle nimeltä Robert Walton. Tarina kauhean hirviön luomisesta ja sen seurauksista välittyvät Waltonin siskolle, jolle Robert lähettelee kirjeitä. Voisikin sanoa, että kirja on kokonaisuudessaan kirjeromaani, jossa tarina etäännytetään kertojastaan. 

Tapahtumat sijoittuvat 1700-luvulle ja kirjassa seikkaillaan mm. Genevessä, Skotlannissa, Englannissa ja Ingolstadtissa. Myös Jäämerellä on kirjassa tärkeä osa, sillä sieltä kirjan tarina alkaa ja sinne se myös päättyy. Päähenkilönä kirjassa on geneveläinen Tohtori Viktor Frankenstein. Frankenstein kasvaa nuoruutensa turvallisessa ympäristössä, rakastavien läheisten ympäröimänä. Kuitenkin Viktorilla on suuri halu perehtyä erilaisiin vanhoihin tieteen teorioihin, jonka pohjalta hän alkaa kehitellä mullistavaa keksintöään. Miehen mielen täyttää suoranainen kiihko tutkimuksiaan kohtaan, mutta saavuttaessaan tavoitteensa, miehen valtaa epätoivo ja kauhu. 

Toinen varsin tärkeä henkilö kirjassa on Elizabeth Lavenza, jota Frankenstein kutsuu serkukseen. Orpo Elizabeth adoptoitiin Frankensteinien perheeseen ja perheen äidin kuoltua, Elizabethistä tuli ikään kuin perheen äitihahmo. Elizabethista tulee tarinan kuluessa eräänlainen kiistakapula Frankensteinin ja hirviön välillä. 

Hirviö itsessään on tottakai koko kirjan merkittävimpiä hahmoja. Hirviö on hyvin yksinäinen ja rakkauden haluinen, mutta ruma ulkomuoto estää tätä solmimasta minkäänlaisia suhteita kehenkään. Tästä surullisesta epäkohdasta kehittyy kirjan tarina. 

Kirjan yhtenä teemana voidaan pitää tiedon vaarallisuutta ja sitä, että tietämättömyys on jollain tapaa jopa siunaus. Viktor Frankenstein varoittaa monissa kohdin hankkimasta samanlaista tietoa, mitä hän itse erehdyksissään hankki. Hän kiroaa epätoivoissaan tiedon havittelijat turmioon. Toisena teemana kirjassa on ihmisten epäoikeudenmukaisuus ulkopuolisia ja etenkin erilaisuutta kohtaan. Hirviön ajatukset liikkuvat pääosin tämän teeman ympärillä, sillä tämä on itse ihmiskunnan väheksymä hylkiö. 

Kerronta kirjassa on hyvin kuvailevaa ja välillä jopa ärsyttävän korkealentoista. Kertojia tarinassa on tavallaan kaksi. Toinen kertojista on Tohtori Frankenstein, joka kertoo tarinaansa Robert Waltonille ja toisaalta myös Walton itse toimii kertojana välittäessään Frankensteinin tarinan siskolleen. 

Mary Wollstonecraft Godwin syntyi Lontoossa elokuun 30. päivä vuonna 1797. Vuonna 1816 hän meni naimisiin runoilija Percy Bysshe Shelleyn kanssa. Ei menny kauaa, kun Mary Shelleyn tunnetuin teos, Frankenstein, julkaistiin vuonna 1818. Muita Shelleyn teoksia ovat mm.Valperga (1826), The Last Man (1826) ja Lodore (1835). Shelley kuoli vuonna 1851 aivokasvaimeen. 

Lukukokemuksena kirja oli miellyttävä. Vaikka välillä kirjan teksti oli asioita kuvaillessaan turhan korkealentoista, oli itse lukeminen suhteellisen helppoa. Yllätyin kirjaa lukiessani siitä, miten inhimilliseksi ja jopa älykkääksi hirviö oli luotu. Elokuvien antamat mielikuvat koko teosta ja sen hirviötä kohtaan ovat valitettavasti ihan toista kuin itse kirjassa. Siksi kirja olikin ehkä niin mukava ja yllätyksellinen. Luin kirjaa scifin näkökulmasta ja olenkin siinä mielessä hiukan pettynyt, sillä en itse kokenut kirjaa yhtään scifiin kuuluvana. Tottahan kirjassa oli hiukan scifin elementtejä kuten tieteen avulla saavutettava uusi keksintö ja uudet tieteen saavutukset, mutta itse hirviön luomisesta kerrottiin hyvin vähän. Jos hirviön luomiskertomus olisi ollut yksityiskohtaisempi, olisi tämä ehkä ollut enemmän scifimäisempi lukukokemus. Muita scifimäisiä piirteitä olivat mm. päähenkilönä toimiva "hullu" tiedemies ja yhtenä miljöistä oleva napajäätikkö. Kuitenkaan kirja itsessään ei miellä Frankensteinia hulluksi, vaan tämä on ehkä lukijoiden myöhemmin antama kuva kyseisestä tohtorista.

Lähteet:

Shelley, M. 1818. Frankenstein. Suomentaja Paavo Lehtonen. Helsinki: Otava

Mary Shelley Biography. [Verkkosivu]. biography.com. [Viitattu: 18.11.2014]. Saatavana: http://www.biography.com/people/mary-shelley-9481497#synopsis

– Sanna S. 

Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (Noituri 1)

Viimeinen toivomus on Noituri-sarjan aloitusosa. Kirja koostuu toisiinsa enemmän tai vähemmin liittyvistä kertomuksista, joissa Geralt-niminen noituri tekee työtään eli tappaa rahasta kaikenlaisia vaarallisia epäihmisiä ja hirviöitä. Hirviöiden määrä on kuitenkin vähenemään päin ja noiturin on siksi entistä hankalampaa ansaita elantonsa. Toisinaan mahdollisia asiakkaita on myös hankala saada ymmärtämään, että pelätty hirviö saattaakin olla noiduttu ihminen.

Pienine kuningaskuntineen ja omaa etuaan varjelevine ihmisryhmineen kirjan miljöö muistuttaa jonkinlaista vanhan ajan Eurooppaa. Taikauskon ja uskonnon asema yhteisöissä on vahva. Yhtenä kirjan teemana onkin tieteen ja taikauskon vastakkainasettelu. Eri ihmisryhmillä on erilaiset käsitykset siitä, mikä on luonnollista ja mikä ulkopuolisten, pahojen vaikutusten aikaansaamaa. Virhetulkinnat johtavat vääryyksiin puolin ja toisin.

Hyvä ja paha sekoittuvat Viimeisen toivomuksen kertomuksissa muutenkin toisiinsa kaiken aikaa. Moraalisesti oikeilla ratkaisuilla saattaa olla kammottavia seurauksia ja pahantekijät saattavat päästä kuin koirat veräjästä. 

Kerronnan tyyli on melko koruton, mikä sopii mielestäni hyvin kirjan synkkiin aiheisiin. Lisämakua tuovat uudelleenkerrotut perinteiset sadut, joissa jo valmiiksi julmat asetelmat muuttuvat entistäkin kamalammiksi. Kirja sivuaa myös teollistumisen ja ”luonnon kesyttämisen” sivuvaikutuksia. Näin ollen kirja onkin käsittääkseni jokseenkin tyypillinen fantasiakirja, joka käsittelee todellisia ongelmia fantasian keinoin etäännytettyinä.

Viimeinen toivomus ilmestyi suomeksi vasta vuonna 2010, vaikka puolankielinen alkuteos ilmestyikin jo 1993. Vuonna 2007 julkaistu The Witcher -videopeli oli kuitenkin tehnyt kirjan maailman tutuksi suomalaisillekin jo aikaisemmin. Noituri-sarja on ollut kansainvälinen menestys, jonka oikeudet on myyty kahdellekymmenelle kielelle.

Kirjan kertomukset olivat mielestäni mielenkiintoisia, vaikka niiden välisiä suhteita olikin välillä hankala ymmärtää epäkronologisuuden takia. Toisaalta pidin kerrontatyylistä, mutta toisaalta kuvailun vähäisyys hankaloitti välillä tapahtumien seuraamista, koska nopeasti peräkkäin esiteltyjä hahmoja oli hankala erottaa toisistaan.

Kirjan maailma on jännittävä, koska tutuimpien fantasiaolentojen lisäksi joukossa häärii myös harvinaisempia ja oudompia otuksia. Alkukankeuksien jälkeen kirja nappasikin sujuvasti mukaansa ja sitä voisi mielestäni suositella kaikille fantasiasta pitäville ja siihen vasta tutustuville, joita melankolisuus ja väärien valintojen paino eivät haittaa. Ja jotka, toisin kuin minä, ymmärtävät helposti alusta asti, että "tyttö" tarkoittaakin aikuista naista.

Lähteet:

http://www.saunalahti.fi/tapank/sapkowski.html

-Kehlo

Karl Ove Knausgård : taisteluni kolmas kirja

Kolmas kirja voisi aloittaa koko kirjasarjan, sillä siinä eletään Karl Oven lapsuutta. Hän itse väittää, ettei muista mitään oleellista. Kuvista, tarinoista ja hajuista kuitenkin piirtyy hyvinkin tarkka kuva ajasta. Ei ole väliä onko se totta vai tarua. Pääasia on että lukija uskoo siihen.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pääasiassa 1960- luvun lopun ja 1970-luvun alun Norjaan. Välillä palataan myös nykyhetkeen, jossa kertojana onkin nelikymppinen Karl Ove. Tapahtumapaikkana on pieni etelänorjalainen pikkukaupunki.

Parasta tässä kirjassa, niin kuin kahdessa edellisessäkin on arjen kuvailu. Isovanhemmat tulevat maalta pikkukaupunkiin, eivätkä he oikein sovi paikkaan. Kohta jossa Karl Ove avaa heille television ja hetken päästä televisio on hajalla. Pahinta ei ole isän rangaistus vaan se odotus. Lasten leikkeihin voi jokainen samastua ja vaikka paikat eivät ole tuttuja, niin ne piirretään eteemme, ikään kuin näkisimme ne itse.

En nyt muista millään hänen vanhempien nimiään. Kirjassa heidät mainitaan niin usein vain äitinä ja isänä. Äiti on kuitenkin se lempeä vanhempi ja isä on se ankara rankaisija. Isää kunnioitetaan mutta ennen kaikkea pelätään, äiti on enemmän kaveri. Isoveli Yngve on veljelleen roolimalli, kunnioitettu ja aina läsnä vaikka ei ole edes paikalla. Kavereita hänellä on vaikka muille jakaa, mutta heidät kuvataan lähinnä toiminnan kautta.    Itse päähenkilö oli näköjään jo lapsena ihan yhtä kusipää kuin aikuisena. Kuka sitä nyt kehuisi etevyydellään jos ei Karl Ove?

Älkää nyt ymmärtäkö väärin, on hänessä paljon hyvääkin. Hän on herkkä, eloisa ja persoonallisella tavalla huumorintajuinen.

Kirjaa lukiessa ajautuu itsekin pehmeän kuplan sisälle. Eikä kirjaa haluaisi päästää käsistään, vaan aina jatkaa yhden sivun verran. Monet lapsuuden kokemukset ovat universaaleja mutta ne yhdessä tekevät siitä juuri hänen kokemuksiaan.

Taisteluni kirjasarjassa on kuusi osaa joista neljä on suomennettu. Karl Ovelta on ilmestynyt aiemmin pari muutakin kirjaa joita ei valitettavasti ole suomennettu. Taisteluni sarjan viimeinen osa ilmestyi Norjassa 2011 eikä uudesta kirjasta näillä näkyvin ole tulossa.

Minusta kirja on malliesimerkki autofiktiosta. Kirjassa on kohtia, joita hän ei voi itse muistaa, joten siinä on pakko olla fiktiota. Kirjassa on myös paljon elettyä ja koettua, eikä tulisi mieleen kyseenalaistaa niitä. Taisteluni on kuitenkin kirjasarja, mutta teokset voi lukea ilman toista, tai järjestyksellä ei ole väliä. Autofiktiossa sarjat ovat harvinaisia. Aihealueena omasta elämästä kertominen on aika tyypillinen, mutta että se tehdään näin kaunistelematta ja rehellisesti tekee siitä poikkeuksellisen. Kyllä kirja nykymaailmassa on aika outolintu ja varsinkin sen menestys. Suosittelen kuitenkin kaikille ja ensimmäisestä kirjasta kannattaa lähteä.    

Autofiktio on mielenkiintoinen genre. Yleensä sen löytää kaunokirjallisuuden hyllyistä mutta myös elämänkerta osiosta. Autofiktio voi olla hyvin omaelämänkerrallinen, jossa kaikki nimet ja paikat täsmää. Se voi olla myös fiktiivinen ja lennokasta. Karl Oven taisteluni on omaelämänkerrallinen ja henkilöt esiintyvät omilla nimillään. Kirjaa lukiessa tulee mieleen että siinäpä on pojalla uskomaton muisti. Kirjoittamisessa hän on päässyt sisään kuplaan, jossa ei ole enää itsesensuuria eikä muita ihmisiä. Tämä saattoi olla myös syy miksi hänellä oli niin suuri yllätys, kun hän kuuli isän puolen sukulaisten suuttuneen kirjasta. 

Lähteet 

Itkonen, J. Image  8/2012 Minun elämäni(ja vähän muidenkin) Karl Ove Knausgård

Koivisto, P. 2011. Mustekala 12.07.2011,

12.7.2011Autofiktio protestina ja (identiteetti)poliittisen vaikuttamisen välineenä 2011. Mustekala 12.07.2011.

Karl Ove Knausgård Taisteluni kolmas kirja. Like

                    

Stephen King Carrie

Stephen King Carrie

Stephen King kuuluu siihen kategoriaan kirjailijoita joista vain tietää varmasti, mitä on odotettavissa. Minusta se ei ole ollenkaan huono asia. Oma tyyli ja tapa voivat olla rikkaus, jota ei pidä väheksyä.  Kirjoitan nyt kirjasta nimeltä Carrie. Päähenkilönä on koulukiusattu, hiukan pulska tyttö, jolla on telekinesteettisiä kykyjä. Päähenkilön valinta ei ainakaan kuulu sarjaan originaalit hahmot.  Muita hahmoja ei kauhean syvällisesti käydä läpi. On joukko koulukiusaajia, joista Chris on se pahin. Kauhea muija, just sellainen pahis jota on helppo vihata. Äiti on uskonnollinen fanaatikko, joka ei ainakaan helpota tyttöparan elämää. Tommy taas on harmiton poika, joka vain sattui olemaan väärässä paikassa väärään aikaan.

Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee aikaa ennen onnettomuutta, siinä käsitellään pitkällä aikavälillä tapahtumia jotka johtivat katastrofiin. Toinen osa taas on vain parin päivän ajalta.  Toinen osa tietysti kertoo katastrofista ja kolmannessa taas käydään läpi jälkipyykkiä.

Minä näin asian niin, että kirjassa on kertoja, joka on toiminut kuin salapoliisi. Koonnut eri todisteista kollaasin ja näistä eri lähteistä kirja koostuu. Päähenkilö Carrie ei pääse kirjassa ääneen vaan joku ulkopuolinen tarkkailija kertoo asiat. Kirjassa kertojana toimii myös Carrien luokkakaveri Susan, erilaiset asiakirjat ja otteet kirjasta ”varjo joka räjähti.” Aluksi se oli vähän hämmentävää, mutta äkkiä tähän tyyliin ihastui.

Kirjan tapahtumapaikkana toimii Chamberlain niminen pikkukaupunki Yhdysvalloissa. Unelias pikkukaupunki on loistava paikka kauhulle. Mikäli pitäisi vielä tarkemmin määritellä niin paikallinen lukio ja Carrien koti. Kirja on julkaistu 1987, mutta sen tapahtumat sijoittuvat 1970-luvun loppuun.

Kirjaa lukiessa muistin taas, miksi en lue kovin usein kauhuromaaneja, sillä ne ovat oikeasti ahdistavia. Minä eläydyin tosi vahvasti Carrien kokemuksiin ja muisti kuinka kamalaa aikaa se ylä-aste aika olikaan. Kirjan kyllä luki nopeasti, mutta varmasti jää kummittelemaan paljon pidemmäksi aikaa. Yliluonnollista ei voi selittää, joten se lisää sitä kauhun tunneta. Kirjaa lukiessa se odotus oli se, mikä toi kauhua, koska rupeaa tapahtumaan ja mitä tapahtuu. Kirja kyllä imaisi saman tien mukanaan, tuntui, ettei kirjaa voi laskea käsistään, sillä oli pakko tietää mitä tapahtuu. Ensimmäinen sivu jo lupaa hyvää ja kauhussa se on tärkeää. Itse tapahtumat on hyvällä tavalla vedetty yli. Eihän tuollaista voi tapahtua? Eihän? Olen lukenut muutaman Kingin kirjan ja onhan tässä muutama asia, joka toistuu Kingin kirjoissa. Päähenkilö on yleensä teini-ikäinen, jollain tavalla ulkopuolinen ja hänellä on ongelmia myös kotona. Kirjat sijoittuvat usein pikkukaupunkiin. Yliluonnollisuus kuuluu myös pakettiin. Kirjoissa on paljon dialogia ja loppu antaa ymmärtää, että lisää on tulossa. Stephen King on kauhunmestari, joten kirja edustaa vahvasti genrensä parhaimmistoa. Kirjaa voin suositella pimeän syysillan ratoksi.

Kauhuromaanin tunnistaa siitä, että se herättää lukijassa kauhun tai pelon tunnetta. Lukija myötäelää päähenkilön kokemuksia. Yleensä kirjoissa käsitellään tabuaiheita. Kauhukirjallisuus on syntynyt 1700- ja 1800-luvun vaihteessa. Kauhun juuret ovat gotiikassa. Ihmisen pimeä puoli saa tässä genressä parrasvalonsa.  

Lähteet

toim, Savolainen, M ja Mehtonen, P.  1992. Haamulinnan perillisiä. Helsinki: gummerus

Stephen King Carrie