Monday, November 17, 2014

Andrzej Sapkowski: Viimeinen toivomus (Noituri 1)


Viimeinen toivomus on Noituri-sarjan aloitusosa. Kirja koostuu toisiinsa enemmän tai vähemmin liittyvistä kertomuksista, joissa Geralt-niminen noituri tekee työtään eli tappaa rahasta kaikenlaisia vaarallisia epäihmisiä ja hirviöitä. Hirviöiden määrä on kuitenkin vähenemään päin ja noiturin on siksi entistä hankalampaa ansaita elantonsa. Toisinaan mahdollisia asiakkaita on myös hankala saada ymmärtämään, että pelätty hirviö saattaakin olla noiduttu ihminen.

Pienine kuningaskuntineen ja omaa etuaan varjelevine ihmisryhmineen kirjan miljöö muistuttaa jonkinlaista vanhan ajan Eurooppaa. Taikauskon ja uskonnon asema yhteisöissä on vahva. Yhtenä kirjan teemana onkin tieteen ja taikauskon vastakkainasettelu. Eri ihmisryhmillä on erilaiset käsitykset siitä, mikä on luonnollista ja mikä ulkopuolisten, pahojen vaikutusten aikaansaamaa. Virhetulkinnat johtavat vääryyksiin puolin ja toisin.

Hyvä ja paha sekoittuvat Viimeisen toivomuksen kertomuksissa muutenkin toisiinsa kaiken aikaa. Moraalisesti oikeilla ratkaisuilla saattaa olla kammottavia seurauksia ja pahantekijät saattavat päästä kuin koirat veräjästä. 

Kerronnan tyyli on melko koruton, mikä sopii mielestäni hyvin kirjan synkkiin aiheisiin. Lisämakua tuovat uudelleenkerrotut perinteiset sadut, joissa jo valmiiksi julmat asetelmat muuttuvat entistäkin kamalammiksi. Kirja sivuaa myös teollistumisen ja ”luonnon kesyttämisen” sivuvaikutuksia. Näin ollen kirja onkin käsittääkseni jokseenkin tyypillinen fantasiakirja, joka käsittelee todellisia ongelmia fantasian keinoin etäännytettyinä.

Viimeinen toivomus ilmestyi suomeksi vasta vuonna 2010, vaikka puolankielinen alkuteos ilmestyikin jo 1993. Vuonna 2007 julkaistu The Witcher -videopeli oli kuitenkin tehnyt kirjan maailman tutuksi suomalaisillekin jo aikaisemmin. Noituri-sarja on ollut kansainvälinen menestys, jonka oikeudet on myyty kahdellekymmenelle kielelle.

Kirjan kertomukset olivat mielestäni mielenkiintoisia, vaikka niiden välisiä suhteita olikin välillä hankala ymmärtää epäkronologisuuden takia. Toisaalta pidin kerrontatyylistä, mutta toisaalta kuvailun vähäisyys hankaloitti välillä tapahtumien seuraamista, koska nopeasti peräkkäin esiteltyjä hahmoja oli hankala erottaa toisistaan.

Kirjan maailma on jännittävä, koska tutuimpien fantasiaolentojen lisäksi joukossa häärii myös harvinaisempia ja oudompia otuksia. Alkukankeuksien jälkeen kirja nappasikin sujuvasti mukaansa ja sitä voisi mielestäni suositella kaikille fantasiasta pitäville ja siihen vasta tutustuville, joita melankolisuus ja väärien valintojen paino eivät haittaa. Ja jotka, toisin kuin minä, ymmärtävät helposti alusta asti, että "tyttö" tarkoittaakin aikuista naista.

Lähteet:
http://www.saunalahti.fi/tapank/sapkowski.html

-Kehlo


2 comments:

  1. Yksi kirja tai oikeastaan sarja luettavien kirjojen listaan lisää! Juuri tämäntyyppistä fantasiaa en ole vielä lukenut, ja ehdottomasti täytyy tutustua tähän teokseen.
    Synkkyys, koruttomuus eikä niin perinteinen hyvän-pahan suhde ja nopeatempoinen eteneminen sopivat fantasiakirjoihin. Ja mitä enemmän epätodellisia olentoja sen parempi.

    Sokerina pohjalla tieteen ja taikauskon päättymätön taistelu. Nam.

    ReplyDelete
  2. Tämä kirja onkin ollut lukulistallani jo jonkin aikaa, itseasiassa siitä asti, kun veljeni sitä minulle suositteli. Jo se, että vähemmän lukemisesta kiinnostunut veljeni on tykännyt kirjasarjasta, kertoo paljon. Tästä ja kirjoituksestasi päätellen kirja voisikin sopia hyvin vasta fantasiaan tutustuville.

    Kävin jo lainaamassa kyseisen kirjan itselleni ja muutaman sivun luettuani, tarina sai ainakin minut pauloihinsa. Kieli ei ole vaikeaa ja tapahtumien epäkronologisuuskaan ei suuremmalti lukemista omalla kohdallani haittaa. En ole aiemmin lukenut paljonkaan aikuisten fantasiaa, joten ehkä tämän kirjan myötä lukuinnostus aikuisten fantasiakirjallisuutta kohtaan syttyy.

    ReplyDelete