Stephen King Carrie
Stephen King kuuluu siihen
kategoriaan kirjailijoita joista vain tietää varmasti, mitä on odotettavissa.
Minusta se ei ole ollenkaan huono asia. Oma tyyli ja tapa voivat olla rikkaus,
jota ei pidä väheksyä. Kirjoitan nyt
kirjasta nimeltä Carrie. Päähenkilönä on koulukiusattu, hiukan pulska tyttö, jolla
on telekinesteettisiä kykyjä. Päähenkilön valinta ei ainakaan kuulu sarjaan
originaalit hahmot. Muita hahmoja ei
kauhean syvällisesti käydä läpi. On joukko koulukiusaajia, joista Chris on se
pahin. Kauhea muija, just sellainen pahis jota on helppo vihata. Äiti on
uskonnollinen fanaatikko, joka ei ainakaan helpota tyttöparan elämää. Tommy
taas on harmiton poika, joka vain sattui olemaan väärässä paikassa väärään
aikaan.
Kirja on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäinen osa käsittelee aikaa ennen onnettomuutta, siinä käsitellään pitkällä aikavälillä tapahtumia jotka johtivat katastrofiin. Toinen osa taas on vain parin päivän ajalta. Toinen osa tietysti kertoo katastrofista ja kolmannessa taas käydään läpi jälkipyykkiä.
Minä näin asian niin, että
kirjassa on kertoja, joka on toiminut kuin salapoliisi. Koonnut eri todisteista
kollaasin ja näistä eri lähteistä kirja koostuu. Päähenkilö Carrie ei pääse
kirjassa ääneen vaan joku ulkopuolinen tarkkailija kertoo asiat. Kirjassa
kertojana toimii myös Carrien luokkakaveri Susan, erilaiset asiakirjat ja otteet
kirjasta ”varjo joka räjähti.” Aluksi se oli vähän hämmentävää, mutta äkkiä
tähän tyyliin ihastui.
Kirjan tapahtumapaikkana
toimii Chamberlain niminen pikkukaupunki Yhdysvalloissa. Unelias pikkukaupunki
on loistava paikka kauhulle. Mikäli pitäisi vielä tarkemmin määritellä niin
paikallinen lukio ja Carrien koti. Kirja on julkaistu 1987, mutta sen tapahtumat
sijoittuvat 1970-luvun loppuun.
Kirjaa lukiessa muistin
taas, miksi en lue kovin usein kauhuromaaneja, sillä ne ovat oikeasti
ahdistavia. Minä eläydyin tosi vahvasti Carrien kokemuksiin ja muisti kuinka
kamalaa aikaa se ylä-aste aika olikaan. Kirjan kyllä luki nopeasti, mutta
varmasti jää kummittelemaan paljon pidemmäksi aikaa. Yliluonnollista ei voi
selittää, joten se lisää sitä kauhun tunneta. Kirjaa lukiessa se odotus oli se,
mikä toi kauhua, koska rupeaa tapahtumaan ja mitä tapahtuu. Kirja kyllä imaisi
saman tien mukanaan, tuntui, ettei kirjaa voi laskea käsistään, sillä oli pakko
tietää mitä tapahtuu. Ensimmäinen sivu jo lupaa hyvää ja kauhussa se on tärkeää.
Itse tapahtumat on hyvällä tavalla vedetty yli. Eihän tuollaista voi tapahtua?
Eihän? Olen lukenut muutaman Kingin
kirjan ja onhan tässä muutama asia, joka toistuu Kingin kirjoissa. Päähenkilö on
yleensä teini-ikäinen, jollain tavalla ulkopuolinen ja hänellä on ongelmia myös kotona.
Kirjat sijoittuvat usein pikkukaupunkiin. Yliluonnollisuus kuuluu myös
pakettiin. Kirjoissa on paljon dialogia ja loppu antaa ymmärtää, että lisää on
tulossa. Stephen King on kauhunmestari, joten kirja edustaa vahvasti genrensä
parhaimmistoa. Kirjaa voin suositella pimeän syysillan ratoksi.
Kauhuromaanin tunnistaa
siitä, että se herättää lukijassa kauhun tai pelon tunnetta. Lukija myötäelää
päähenkilön kokemuksia. Yleensä kirjoissa käsitellään tabuaiheita.
Kauhukirjallisuus on syntynyt 1700- ja 1800-luvun vaihteessa. Kauhun juuret ovat
gotiikassa. Ihmisen pimeä puoli saa tässä genressä parrasvalonsa.
Lähteet
toim, Savolainen, M ja Mehtonen, P.
1992. Haamulinnan perillisiä. Helsinki: gummerus
Stephen King Carrie
