Raymond Chandler: Syvä uni

”Kello oli yhdentoista maissa aamulla, lokakuu puolivälissä, aurinko pilvessä ja vuoren juurella kohoavien kukkuloiden kirkkaus ennusti rankkasadetta. Minulla oli ylläni ruudinsininen puku, tummansininen paita, solmio ja taskunenäliina, mustat mokkakengät sekä mustat villasukat, joissa oli tummansiniset raidat. Olin siisti, puhdas, sileäleukainen ja selvä, ja minusta oli aivan samantekevää tiesikö joku sen vai ei. Olin juuri sellainen kuin hyvinpukeutuneen yksityisetsivän pitääkin olla. Olin lähdössä tapaamaan neljää miljoonaa dollaria.”

Näin tutustumme amerikkalaisen dekkaristin Raymond Chandlerin tunnetuimpaan hahmoon, yksityisetsivä Philip Marloween hänen teoksessaan Syvä Uni. Vuonna 1939 julkaistu Syvä Uni edustaa kovaksikeitettyjen dekkareiden tunnetuimpien teosten kärkikastia ja se löytyykin brittiläisen Crime Writers' Associationin Sata kaikkien aikojen parasta rikosromaania listalta.

Kirja sijoittuu 1930-luvun lopun Etelä-Kaliforniaan ja seuraa karskin ammattimaisen, monessa tulessa taotun yksityisetsivän Philip Marlowen työtä, kun hän ottaa vastaan yksinkertaiselta tuntuvan keikan jäljittää varakkaan, lähes kuolemanpedillä vellovan, kenraali Sternwoodin toisen, nuoremman tyttären kiristäjää. Kiristäjänä toimii päällepäin motiiviton kirjamyyjä Arthur Geiger. Mysteeri alkaa punoutumaan kuitenkin jo toimeksiannon saamisen yhteydessä, kun Marlowe tapaa Sternwoodien perheen vanhemman tyttären, Vivianin ja kettumaisen viekkaan sananvaihdon kautta hänelle raottuu verho rikkinäisen perheen ja Kalifornian alamaailman väliselle yhteydelle. Pian yksityisetsivä löytääkin itsensä kidnappausten ja murhien vyyhdestä, mutta keikka on suoritettava loppuun hinnalla millä hyvänsä. Sellainen mies on Philip Marlowe.

Kalifornian kadut, asunnot ja asukkaat hyppäävät eloon Raymond Chandlerin kirjoituksessa erittäin todentuntuisesti. Tapahtumien ja paikkojen kuvailu tuntuu niin realistiselta, että kirjaa lukiessa tuntui kuin olisi itse ollut paikanpäällä, eikä miljöön geneerisyys rikosfiktion saralla tuntunut kertaakaan kuluneelta. Miljöön ja tunnelman vahvan kuvailun päälle nousee kuitenkin kirjan hahmot. Syvän unen erottaa perinteisemmästä dekkarikirjallisuudesta sen tapa rakentaa jokaisen hahmon ympärille oma mysteerinsä. Sen sijaan, että lukijaa johdateltaisi suoraan tapahtumasta toiseen selkeää ratkaisua kohti, tuo jokainen uusi kohtaaminen mukanaan tunteen siitä, että heidän taustallaan on jotain enemmän, jokaisella on luurankoja kaapissaan. Tämä luo lukijalle epävarmuuden ilmapiirin, eikä lukija koskaan ole varma siitä kuinka lähellä ratkaisua ollaan tai mikä todellinen mysteeri edes on. Takinkääntöjä voi tapahtua hetkenä minä hyvänsä.

Raymond Chandler kirjoitti Syvän unen yhdistelemällä aikaisempien novelliensa juonia. Tämä ilmenee selkeästi kirjan juonen pomppivuudessa ja varsinkin päähenkilö Marlowen luonteen ja hänen moraalikoodinsa kehityksessä. Kirjan loppuosaa kohti päähenkilön sisäinen dialogi ja tekojen moralisointi pomppaavat esiin huomattavasti suuremmissa määrin. Philip Marlowe dekkarisarjan esikoisteoksen aseman huomioonottaen tämä ei kuitenkaan riko lukukokemusta millääntavalla haitallisesti.

Kovaksikeitettyjä dekkareita lukemattomalle kirja oli erittäin miellyttävä lukukokemus. Miljöön tuttuus ja niiden yhteneväisyys vähäisten ennakko-odotusteni kanssa auttoivat luomaan helposti lähestyttävän asetelman. Hahmojen monimuotoisuus ja juonen monitasoisuus loivat taas koukun joka piti otteessaan ja sai janoamaan lisää. Tapahtumasta tapahtumaan liikkuva kirjoitustyyli piti lukukokemuksen kevyenä ja hyvin tasapainoisena ja mielestäni Syvä Uni onkin erinomainen suositus kaikille, jotka ovat kiinnostuneita kovaksikeitettyjen dekkareiden maailmasta.

Lähteet:

http://pastoffences.wordpress.com/the-cwa-top-100/

http://www.detnovel.com/bigsleep.html