Tuesday, November 18, 2014

Mary Shelley: Frankenstein

Mary Shelleyn kirjoittamassa Frankenstein-romaanissa Tohtori Frankenstein kertoo tarinaansa miehelle nimeltä Robert Walton. Tarina kauhean hirviön luomisesta ja sen seurauksista välittyvät Waltonin siskolle, jolle Robert lähettelee kirjeitä. Voisikin sanoa, että kirja on kokonaisuudessaan kirjeromaani, jossa tarina etäännytetään kertojastaan. 

Tapahtumat sijoittuvat 1700-luvulle ja kirjassa seikkaillaan mm. Genevessä, Skotlannissa, Englannissa ja Ingolstadtissa. Myös Jäämerellä on kirjassa tärkeä osa, sillä sieltä kirjan tarina alkaa ja sinne se myös päättyy. Päähenkilönä kirjassa on geneveläinen Tohtori Viktor Frankenstein. Frankenstein kasvaa nuoruutensa turvallisessa ympäristössä, rakastavien läheisten ympäröimänä. Kuitenkin Viktorilla on suuri halu perehtyä erilaisiin vanhoihin tieteen teorioihin, jonka pohjalta hän alkaa kehitellä mullistavaa keksintöään. Miehen mielen täyttää suoranainen kiihko tutkimuksiaan kohtaan, mutta saavuttaessaan tavoitteensa, miehen valtaa epätoivo ja kauhu. 

Toinen varsin tärkeä henkilö kirjassa on Elizabeth Lavenza, jota Frankenstein kutsuu serkukseen. Orpo Elizabeth adoptoitiin Frankensteinien perheeseen ja perheen äidin kuoltua, Elizabethistä tuli ikään kuin perheen äitihahmo. Elizabethista tulee tarinan kuluessa eräänlainen kiistakapula Frankensteinin ja hirviön välillä. 

Hirviö itsessään on tottakai koko kirjan merkittävimpiä hahmoja. Hirviö on hyvin yksinäinen ja rakkauden haluinen, mutta ruma ulkomuoto estää tätä solmimasta minkäänlaisia suhteita kehenkään. Tästä surullisesta epäkohdasta kehittyy kirjan tarina. 

Kirjan yhtenä teemana voidaan pitää tiedon vaarallisuutta ja sitä, että tietämättömyys on jollain tapaa jopa siunaus. Viktor Frankenstein varoittaa monissa kohdin hankkimasta samanlaista tietoa, mitä hän itse erehdyksissään hankki. Hän kiroaa epätoivoissaan tiedon havittelijat turmioon. Toisena teemana kirjassa on ihmisten epäoikeudenmukaisuus ulkopuolisia ja etenkin erilaisuutta kohtaan. Hirviön ajatukset liikkuvat pääosin tämän teeman ympärillä, sillä tämä on itse ihmiskunnan väheksymä hylkiö. 

Kerronta kirjassa on hyvin kuvailevaa ja välillä jopa ärsyttävän korkealentoista. Kertojia tarinassa on tavallaan kaksi. Toinen kertojista on Tohtori Frankenstein, joka kertoo tarinaansa Robert Waltonille ja toisaalta myös Walton itse toimii kertojana välittäessään Frankensteinin tarinan siskolleen. 

Mary Wollstonecraft Godwin syntyi Lontoossa elokuun 30. päivä vuonna 1797. Vuonna 1816 hän meni naimisiin runoilija Percy Bysshe Shelleyn kanssa. Ei menny kauaa, kun Mary Shelleyn tunnetuin teos, Frankenstein, julkaistiin vuonna 1818. Muita Shelleyn teoksia ovat mm.Valperga (1826), The Last Man (1826) ja Lodore (1835). Shelley kuoli vuonna 1851 aivokasvaimeen. 

Lukukokemuksena kirja oli miellyttävä. Vaikka välillä kirjan teksti oli asioita kuvaillessaan turhan korkealentoista, oli itse lukeminen suhteellisen helppoa. Yllätyin kirjaa lukiessani siitä, miten inhimilliseksi ja jopa älykkääksi hirviö oli luotu. Elokuvien antamat mielikuvat koko teosta ja sen hirviötä kohtaan ovat valitettavasti ihan toista kuin itse kirjassa. Siksi kirja olikin ehkä niin mukava ja yllätyksellinen. Luin kirjaa scifin näkökulmasta ja olenkin siinä mielessä hiukan pettynyt, sillä en itse kokenut kirjaa yhtään scifiin kuuluvana. Tottahan kirjassa oli hiukan scifin elementtejä kuten tieteen avulla saavutettava uusi keksintö ja uudet tieteen saavutukset, mutta itse hirviön luomisesta kerrottiin hyvin vähän. Jos hirviön luomiskertomus olisi ollut yksityiskohtaisempi, olisi tämä ehkä ollut enemmän scifimäisempi lukukokemus. Muita scifimäisiä piirteitä olivat mm. päähenkilönä toimiva "hullu" tiedemies ja yhtenä miljöistä oleva napajäätikkö. Kuitenkaan kirja itsessään ei miellä Frankensteinia hulluksi, vaan tämä on ehkä lukijoiden myöhemmin antama kuva kyseisestä tohtorista.

Lähteet:
Shelley, M. 1818. Frankenstein. Suomentaja Paavo Lehtonen. Helsinki: Otava

Mary Shelley Biography. [Verkkosivu]. biography.com. [Viitattu: 18.11.2014]. Saatavana: http://www.biography.com/people/mary-shelley-9481497#synopsis

– Sanna S. 


No comments:

Post a Comment