Raymond Chandler: Pitkät jäähyväiset

Pitkät jäähyväiset (The Long Goodbye, 1953) on Raymond Chandlerin kuudes Philip Marlowe romaani. Teos sai vuonna 1955 parhaan romaanin Edgar-palkinnon.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuosien 1949-1950 Etelä-Kaliforniaan. Tarinan tapahtumat saavat alkunsa, kun Philip Marlowe auttaa humalaisen Terry Lennoxin kotiansa. Tästä ystävällisestä eleestä alkaa tapahtumien ketju, jonka aikana Marlowe sotkeutuu useammankin kuoleman selvittelyyn ja joutuu ongelmiin poliisin kanssa. Marlowe saa useita kehoituksia lopettaa kuolemien selvittely, mm. piirikunnan syyttäjän virastosta ja paikallisen gangsteripomon Mendy Menendezin toimesta, mutta lupaus ystävälle ja Madisonin muotokuva (5000$ seteli) saa Marlowen jatkamaan tapauksien selvittelyä. Tapauksen aikana Marlowe tutustuu toisen toimeksiannon myötä Eileen ja Roger Wadeen, jotka tuntuvat tarvitsevan Marlowen apua jatkuvasti. Tapauksien myötä Marlowe pääsee näkemään rikkaiden ja vaikutusvaltaisten elämää kulissien takana ja päätyy ottamaan henkilökohtaisia riskejä lupauksen pitämiseksi.

Kirjan vahvasti kuvailevan tyylin myötä lukijan silmien eteen avautuu eläväinen kuva 40-50-luvun vaihteen Los Angelesista ja sen ihmisistä. Ajan ilmapiiriä ja ympäristöä kuvataan realistisesti ja tarkasti. Chandler käyttää myös paljon aikaa ihmisten kuvailemiseen, minkä myötä mieleen tulvii selvä kuva henkilöhahmoista ja heidän reaktioistaan. Koska kirjan tapahtumat kuvaillaan Marlowen silmien kautta, pääsemme myös kurkistamaan Marlowen sisäiseen maailmaan, minkä ansiosta lukija pääsee hyvin sisälle Marlowen ajatteluun ja millainen henkilö päähahmo on, vaikkei olisi lukenutkaan aiemmin sarjan teoksia.

Pitkät jäähyväiset on genrensä vahva edustaja. Tarinan henkilöt ja tapahtumat ovat kovaksikeitettyjen dekkarien arkkityyppien edustajia, korruptoituneita poliiseja, isottelevia rikollispomoja ja hemaisevia naisia. Kerronnallisesti se on myös vahvasti genrensä edustaja, tapahtumia kuvataan sisäisen monologin avulla ja henkilöiden välinen dialogi on suoraa puhetta.

Chandler on yksi tunnetuimpia kovaksikeitetyn dekkari-kirjallisuuden edustajia. Mitä luin tästä teoksesta eri lähteistä, niin kirja sisältää vahvoja autobiografisia elementtejä, kirjailija on heidän mukaansa käyttää Terry Lennoxin ja Roger Waden hahmoja omien piirteidensä kritisoimiseen ja tutkimiseen. Myös Chandlerin vaimon terminaalivaiheessa oleva sairaus vaikutti kirjailijaan vahvasti teosta kirjoittaessa.

Lukukokemuksena Pitkät jäähyväiset on mukaansa tempaava, myös sellaiselle joka ei ole entuudestaan lukenut kovaksikeitettyjä dekkareita. Etenkin jos film noir genre kiinnostaa elokuvien puolelta, on helppo päästä genren maailmaan sisälle. Kirjan tarina pitää lukijan hallussaan loppuun asti, vaikka loppuratkaisun voikin arvata jo hyvissä ajoin ennalta. Ehdottomasti suosittelen tutustumista kaikille dekkareista kiinnostuneille lukijoille, myös ensikertalaisille.

Lähteet:
http://www.detnovel.com/longgoodbye.html
http://www.markcoggins.com/essays/WTLG.html

J.R.R. Tolkien - Silmarillion

Englanninkielinen alkuteos: The Silmarillion (1977)
Luettu versio: Kolmastoista painos (2007), suomentanut Kersti Juva (Säkeet: Panu Pekkanen)
Silmarillion on julkaistu postuumisti, pari vuotta John Ronald Reuel Tolkienin kuoleman jälkeen, poikansa Christopher Tolkienin toimittaessa teoksen loppuun.

Silmarillion on majesteettisen kunnianhimoinen esihistoriallinen ja tarinallinen kokoelma Tolkienin Keski-Maan mytologiasta ja fantasiamaailmasta, jota hän suunnitteli todistetusti vähintään 57 vuotta, vaikka Silmarillionin nimi, muoto tai tarkoitus ei ole samanlaisena suunnitteluvaiheiden läpi pysynytkään. Julkaistuna ilmentymänään Silmarillion keskittyy Keski-Maan esihistoriaan ja historiaan, samaan tapaan kuin Hobitti on etukäteen suunnittelemattomasti jättäytynyt Keski-Maisena ensiteoksena esitarinaksi TSH-kirjalle. Saman mytologian lisäksi, Silmarillionin ja TSH:n intertekstuaalisuutta ja mytologisen kronikoinnin laajuutta kuvastavasti, TSH-kirjan yhtenäisessä tarinassa viitataan sisällön puolesta suhteellisen paljon Silmarillioniin, kun taas Silmarillion kattaa tuhansia vuosia ja valtavasti tapahtumia, aina maailman luomisesta Hobitin ja TSH:n lyhyeen läpikäymiseen saakka.

Silmarillion ei ole kovin tyypillinen fantasiakirja. Se on raskaansarjan fantasiaa, ollen olemukseltaan samaan aikaan mytologisessa laajuudessaan liki loputtomalta vaikuttava ja tarinan kautta kuvaavine keinoineen lähes tietokirjamainen kronikointi. Teosta on tekstien kokoelmamaisen rakenteensa vuoksi kuitenkin vaikeaa täysin luokitella ja kuvailla kokonaisuudessaan samojen nimikkeiden alle. Silmarillionin ensimmäiset osat, Ainulindalë ja Valaquenta, kertovat maailman luomisesta ja muovaamisesta, sekä jumalallisista valarista ja maiarista. Teoksen kirkkaasti selkein pääsisältö, sekä sivumääräisesti että sisällöllisesti, on Quenta Silmarillion, joka pitää sisällään aimo joukon kronikoivia tarinoita. Loppu muodostuu osista Akallabêth ja "Mahtisormukset ja kolmas aika", jotka kertovat vastaavasti Númenorin kohtalosta, sekä TSH-kirjaan liittyvistä asioista. Quenta Silmarillionin lisäksi Silmarillionissa olevat osuudet ovat pitkälti omia, lyhyitä teoksiaan.

Teos sisältää myös lukuisasti liitteitä: kaksi karttaa, muutaman sukupuun, noin 50-sivuisen tietosanahakemiston ja sanakirjamaisen nimielementtiluettelon. Liitteet ovat ymmärryksen puolesta tarpeellisia, sillä Silmarillion on hyvin laaja kokonaisuus. Se sisältää valtavasti hahmoja, paikkoja ja ajankohtia. Sisältöä ei yksinkertaista monikielisyys: lähes kaikelle on monta nimeä. Kirjasta voidaan esimerkiksi mainita saari, jolle annetaan välittömästi viisi nimeä eri kielillä. Mikäli Silmarillionin parissa aikoo pysyä täydellisen ymmärryksen mukana, täytyy sitä lähestulkoon opiskella, tutkien samalla esimerkiksi karttoja, sukupuita, hakemistoja, ellei myös muita Tolkienin maailmaa tukevia teoksia (esimerkiksi David Dayn Tolkien Bestiary / Tolkienin Maailma).

Kirjan päätarkoitus ei kuitenkaan lainkaan ole opetuttaa täysin mytologian kroniikkaa horjumattomalle käsityspohjalle, kuten ei kaunokirjallisuudella yleensäkään. Sisäistäminen ei myöskään ole kaikille lukijoille olennainen elementti muutenkaan. Kattavat kuvaukset ja perinpohjaisesti rakennettu fantasiamaailma essentiaalisimmillaan auttavat poikkeuksellisen hyvin tukemaan ja korostamaan kirjan tarinallisia osuuksia, sen lisäksi että kyseessä on mitä todennäköisimmin laajin koskaan luotu mytologinen maailma, jonka parissa herkutella. Kiehtovimpia ja kerronnallisesti vaikuttavimpia ovat erityisesti esimerkiksi hyvän ja pahan loputon taistelu, silmarilien ylle vyyhtiytyvä polku, sekä Berenin ja Lúthienin rakkaustarinallinen seikkailu.

Voltaire: Candide

Francois-Marie Arouet (Pariisi 1694-1778), paremmin tunnettu nimeltä Voltaire, on ranskalainen filosofi ja kirjailija. Voltaire oli tunnettu vapaa-ajattelija ja satiirikko joka kirjoitti lukuisia teoksia kaikilla kirjallisuuden aloilla. Vuonna 1759 ilmestynyttä Candidea pidetään hänen suurimpana saavutuksenaan, joka on inspiroinut lukuisia kirjailijasukupolvia ilmestymisensä jälkeen. Teosta pidetään myös osana länsimaista kaanonia.

Candide on kertomus nuoren miehen matkasta suojellusta optimismin siunaamasta paratiisista läpi oikean maailman karuuden. Kirjan päähenkilö on Candide, paroni Thunder-ten-tronckhin avioton lauhkeamielinen poika, joka on kasvanut täysin ulkomaailman ulkopuolella ja omaksunut suuresti ihannoimansa filosofi Panglossin elämänopin, jonka mukaan kaikki maailman asiat ja tapahtumat edustavat filosofista kauneutta.

Candiden elämässä merkittävintä on hänen suuri rakkautensa Kunigunde, paronin tytär. Tapahtumat lähtevät liikkeelle, kun Kunigunde todistaa suuresti ihannoidun ”keisarikunnan suurimman filosofin” Panglossin irstaissa riennoissa kamarineidon kanssa ja inspiroituu tästä kosiskelemaan suudelman Candidelta. Tämä teko nähdään suurena rikkomuksena, jonka seurauksena Candide häädetään pois ”paratiisista”. Candide löytää itsensä sotilaana sodan keskeltä, törmää tuttuihin kasvoihin, saa tietää entisen kotinsa tuhoutumisesta ja koko perheensä kuolemasta, kohtaa uusia ihmisiä jotka kyseenalaistavat hänen objektiivisena totuutena pitämänsä elämänfilosofian, saa tietää että hänen rakkaansa Kunigunde onkin elossa ja ottaa tavoitteekseen jälleennäkemisen.

Candide teoksena omistautuu täysin satiirin tyylille. Hahmot, tapahtumat ja ympäristöt ovat todellisuuteen ja historiaan pohjautuvia mutta ennen kaikkea niiden tarkoitus on olla karikatyyreja joilla Voltaire välittää ironian ja huumorin lukijalle. Jokaista kirjan kolmeakymmentä lukua edeltää pieni irrallinen kuvailu, joka hieman kuvailee luvun tapahtumia. Tämänkaltainen rakenteellinen valinta luo humoristista mielikuvaa, kuin lukija olisi seuraamassa komediaa teatterissa.

Voltairen kirjoitustyyli pitää lukijan koko ajan tietyllä tapaa irrallaan kirjan tapahtumista, antaen mahdollisuuden hykerrellen seurata vierestä kuinka absurdeja ja hölmöjä kirjan henkilöt ovatkaan. Esimerkki ironian toimivuudesta ja taidokkuudesta on se, kuinka tragedian ja huumorin yhdistelmä vuonna 1759 kirjoitetussa teoksessa on edelleen relevanttia ja nautinnollista.

Lukukokemuksena Candide on helposti lähestyttävä ja kevyt. Voltairen huumori on helposti lähestyttävää, eikä koskaan sorru kyseenalaistamaan lukijan yleissivistystä vaikka keskeisenä teemana onkin naiiviudelle irvailu. Kirjoitusajasta huolimatta Candide on ehdottoman hauska ja viihdyttävä lukukokemus edelleen.

Philip K. Dick - Palkkionmetsästäjä

Alkuteos: Do Androids Dream of Electric Sheep? (1968)
Luettu teos: suomenkielinen, 1989, käännös: Kari Nenonen

Kirjan protagonisti on Rick Deckard, jonka työ on metsästää ja eliminoida androideja palkkioita vastaan. Tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Amerikan länsirannikolle, San Fransiscon tietymille, ja lukukokemuksellisesti tulevaisuuteen. Versiossani alkuvuosi oli 2021, alkuteoksessa ajateltiin vuotta 1992.

Kirjan pohjalta on tehty maineikkuudessaan esikuvansa ylittävä elokuva (1982), jonka on ohjannut Ridley Scott ja jossa pääosaa näyttelee Harrison Ford. Kirjalle on taiteiltu myös kolme jatko-osaa

Science fiction -elementtien ja teeman läsnäolo on voimakkaan näkyvää. Tapahtumat sijoittuvat tulevaisuuteen. Maailma on kokenut mullistuksia. Kulttuurit ja yhteiskuntarakenteet ovat erilaisia. Universumin ja/tai maailman jaottuva elinkelpoisuus on muuttunut eriävän aika-avaruuden välillä radikaalisti. Edelleen science fictionille tyypillisesti teknologia on hyvin olennaisessa osassa ja fysiikan lainalaisuudet oikeasta elämästä poikkeavia. Teos ei ainoastaan ole malliesimerkki science fictionistä, vaan myös Yhdysvalloissa genrelle toisen maailmansodan jälkeisissä ajoissa hehkuneen buumin merkittävä osavaikuttaja. Kirjaa, ja erityisesti sen sisällöstä rakennettua elokuvaa, voidaan pitää myös niitä seuranneihin genren erimuotoisiin tuotoksiin vaikuttaneina.

Teemallisesti kirjan voidaan värittää käsittelevän aidon ja jäljitelmän välistä konfliktia ja yhteiseloa. Oikeat eläimet ovat harvinaisia ja arvokkaita statussymboleita, josta seuraa erilaisia lieveilmiöitä: esimerkiksi Deckardilla omistaa vaimonsa Iranin kanssa sähköisen lampaan. Samaan aikaan hämärrellään ihmisyyden eri asteita ja tuhotaan karkuteillä olevia, hankalasti ihmisistä erotettavia ja vaarallisina pidettyjä androideja.

Kerronnallisesti kirja on peittelemättömän suora, käyden ensimmäiseen lukuun ja puoleen tusinaan sivuun taipuvan vaimonsa kanssa käydyn keskustelun aikana läpi työkuvauksensa, tavoitteensa, ongelmansa ja kuvittaen myös kirjan maailmassa olevaisten elämään radikaalisti vaikuttavien teknologioiden piirteitä. Science fictionin fantasiakulmaisen uskottavuuden puolesta kirja kangertelee jonkin verran, hahmojen ollessa kohtuullisen tottumattomia ja kummastelevia ympäröivää maailmaansa kohtaan. Samaan aikaan futuristisesti kuviteltavan hahmojen ajatusmaailman sijaan näyttäytyy ennemmin 1960-lukuinen, republikaanihtava yhdysvaltalaismentaliteetti. Merkittävää osaa immersion potentiaalisessa särjennässä näyttelee temporaalisuus muutoinkin. Kirjan ilmestymisvuoden ja nykyhetken välinen aika (1968-2014) on (aina aikaherkiltä) teknologiakehitysten tasolta, suunnalta ja sidonnaisilta kulttuureiltaan eriävää myös edellisiin pohjautuvilta tulevaisuuden ja teknologioiden fantasioihin liittyviltä kanteiltaan.

Eläinten vallankumous

George Orwell syntyi 1903 ja kuoli 1950 tuberkuloosiin. George Orwell oli kirjailija, esseisti ja toimittaja. Orwell on vain kirjailijanimi, sillä hänen oikea nimensä oli Eric Blair.

Hän aloitti kirjailijan uransa 30-luvulla. Hänen tunnetuimpia teoksia ovat Vuonna 1984, Eläinten vallankumous ja Katalonia, Katalonia.

Orwell kirjoitti Katalonia, Katalonian omista kokemuksistaan Espanjan sisällissodassa, johon hän osallistui tasavaltalaisten puolella. Toisen maailmansodan aikana Orwell kirjoitti propaganda materiaalia BBC:lle. Eläinten vallankumous julkaistiin vuonna 1945 ja Vuonna 1984  julkaistiin 1949. Jälkimmäisen teoksen suosiosta Orwell ei ehtinyt nauttia.

Eläinten vallankumous on satiirinen kuvaus maatilasta, jolla eläimet kaappaavat vallan.

Kirjan tapahtumapaikkana on Etelä-Englannissa sijaitseva maatila, jonka isäntä Jones omistaa. Jones ei kohtele eläimiään hyvin ja Vanhan Majurin unen jälkeen muut eläimet panevat toimeksi. Vanha Majuri on sika, joka unen nähtyään pitää puheen muille eläimille ja saa muut toimimaan. Vanha Majuri kuolee nopeasti, mutta hän on jo laittanut kiven vyörymään. Kaikki ei kuitenkaan mene kuten pitäisi, siitä kertoo sitaatti; “Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkin eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset”

Kirja on satiiri ja se tulee selvästi myös tarinassa esille. Se on kritiikkiä Neuvostoliittoa kohtaan. Orwell oli vasemmistolainen, joka ei kannattanut Neuvostoliittoa. Molemmat Orweliln kuuluisat teokset ovatkin kritiikkiä totalitaristisia valtiojärjestelmiä kohtaan.

Kirja on helppolukuinen ja viihdyttävä. Nautin sen lukemisesta paljon ja tämän klassikkoteoksen lukemista suosittelisin myös muille.

Lähteet:

http://www.bbc.co.uk/history/historic_figures/orwell_george.shtml

Frankenstein

Mary Shelley syntyi 1797 ja kuoli 1851. Shelley tunnetaan parhaiten teoksestaan Frankenstein. Hän kirjoitti myös useita muita teoksia, muunmuassa Lodore ja Falkner. Hän oli naimisissa runoilija Percy Shelleyn kanssa. Shelley aloitti Frankensteinin kirjoittamisen vierailtuaan Lordi Byronin vieraana Sveitsissä, Genevessä. Hän oli Frankensteinin valmistuessa vain 21-vuotias.

Valitsin teoksen kauhun kirjalistalta. Lukiessani en kirjaa kauhuksi mieltänyt, odotin ehkä enemmän väkivaltaa ja yliluonnollisia tapahtumia. Se löytyy myös scifin kirjalistalta sillä siinä on havaittavissa myös scifin elementtejä. Tieteiskirjailija Isaac Asimov onkin kehitellyt  kirjasta nimensä saavan käsitteen “Frankensteinin kompleksi”, joka tarkoittaa robottien pelkoa.  Teoksen Frankenstein ei kuitenkaan ole varsinainen robotti, vaan ihmiskehon osista koottu hirviö. Kuten usein virheellisesti luullaan, hirviön nimi ei ole Frankenstein. Koko kirjan ajan sitä kutsutaan vain hirviöksi.

Frankenstein kertoo kokeilunhaluisesta Sveitsiläisestä tiedemiehestä, Victor Frankensteinistä, joka on tavattoman kiinnostunut sähköstä. Tästä innostuneena hän kokoaa ihmisruumiin osista hirviön. Herra Frankensteinin hirviö-projekti karkaa käsistä ja tuloksena on kuolunuhreja. Tapahtumapaikkoja kirjassa ovat muunmuassa Geneve ja Ingolstadt. Kirjan kerronta tapahtuu osittain kirjeiden kautta ja kerronta on hyvin tunnepitoista. Kirjassa on paljon dialogeja, mutta niiden sisältö jää mielestäni köyhäksi. Kirja oli mielestäni raskaslukuinen, enkä nauttinut lukukokemuksestani suuresti.

Lähteet:
http://frankenstein.monstrous.com/the_frankenstein_complex.htm

http://www.sparknotes.com/lit/frankenstein/

Sven Hassel: Kuolema telaketjuilla

Kuolema telaketjuilla
Sven Hassel
Kustantaja  Gummerus
Julkaistu 1958
342s
Suomennos  Renne Nikupaavola

 Kuolema telaketjuilla on yksi tanskalaisen Sven Hasselin (1917-2012) (alkup. nimi Borge Pedersen, 1965- Sven Willy Hassel Arbing)  kaikkiaan neljästätoista toiseen maailmansotaan sijoittuvasta sotaromaanista. Romaanit kuvaavat pääasiassa saksan armeijan 6. panssaridivisioonan 27. panssarirykmentin rangaistuspataljoonan elämää sekä eri sotarintamilla ja niiden takana sodan kuluessa. Kirjailijan virallisen nettisivuston mukaan romaanien tapahtumat perustuvat hänen ja aseveljiensä kokemuksiin, joihin on yhdistelty fiktiivisiä juonikuvioita, humoristisia tilanteita ja muita fiktiivisiä elementtejä. Mitään autenttisia historiallisia sotakuvauksia Hasselin kirjat eivät siis ole, hän on itsekin myöntänyt käyttäneensä tarinoissaan "kirjailijan sallittua oikeutta käyttää vapaata mielikuvitustaan".

Näyttää varsin ilmeiseltä, että Hassel on käyttänyt vapaata mielikuvitustaan myös kertoessaan elämänvaiheistaan. Omien sanojensa mukaan hän muutti saksaan 1930-luvun puolivälissä pakoon työttömyyttä aikeenaan liittyä saksan armeijaan. Joidenkin vastoinkäymisten jälkeen hän onnistui tavoitteessaan 1938. Hassel väittää sotineensa saksan kaikilla rintamilla pohjois-afrikkaa lukuunottamatta (myös jo talvisodassa vapaaehtoisena), haavoittuneensa 7 tai 8 kertaa, olleensa sotavankina neljässä eri vankileirissä sodan päätyttyä ja ansainneensa ison kasan ylennyksiä ja urhoollisuusmitaleita rautaristiä myöten. Oltuaan sodan alkuvaiheissa useammassa eri panssarirykmentissä häntä syytettiin sotilaskarkuruudesta. Tämän seurauksena hän joutui rangaistuspataljoonaan, missä palveli suurimman osan sodasta ja jossa vietetty aika inspiroi häntä kirjoittamaan romaaninsa. Erään toisen, tosin myöhemmin ainakin osittain vääräksi todistetun lähteen mukaan mukaan Hassel ei olisi ollut sodassa ensinkään, vaan vietti sotavuodet kotimaassaan, missä hän toimi aktiivisesti tanskalaisessa natsipuolueessa ja natsimielisissä miliisijoukoissa. Tämän lähteen mukaan Hassel olisi kehittänyt sotatarinansa tanskalaisilta ss-veteraaneilta sodan jälkeen kuulemiensa juttujen perusteella, ja suurimman osan Hasselin kirjoista olisi itse asiassa kirjoittanut hänen vaimonsa. Varmaa on ainakin se, että Hasselin joistakin teoksista löytyy kohtia, jotka ovat lähes sanatarkkaa toistoa aikaisemmin ilmestyneistä sotaromaaneista (mm. Länsirintamalta ei mitään uutta ja Tuntematon sotilas).

Onpa totuus Hasselin elämänvaiheista ja romaaniensa alkuperästä nyt sitten mikä tahansa, tarinat ovat osoittautuneet hyvin suosituiksi. Romaaneita on myyty yli 53 miljoonaa kappaletta ja niitä on käännetty alkukielestä tanskasta lähteestä riippuen joko 18 tai 23 eri kielelle. Kuolema telaketjuilla on myös filmatisoitu (Wheels of terror (1987), suom. Rangaistuspartio).

Järjestyksessään toinen Hasselin romaaneista, Kuolema telaketjuilla kertoo saksalaisen panssarirykmentin rangaistuspataljoonan seikkailuista saksan itärintamalla yhden syksyn ja talven aikana sotaonnen jo käännyttyä saksaa vastaan. Tarkkaa ajankohtaa ei ilmoiteta, mutta arvelisin tapahtumien alkavan joko syksyllä 1942 tai -43. Kirjoittajan itsensä lisäksi tarinassa esitellään kymmeniä muita henkilöitä, sotilastyyliin joskus vain sotilasarvoiltaan, toisinaan vain lempi- tai haukkumanimiltään. Varsinaiset päähenkilöt Pluto, Vanha, Stege, Porta, Pikkuveli, Bauer, Legioonalainen, Möller ja Heide ovat siis sotamiehiä ja aliupseereita rangaistuskomppaniassa, jotka koostuivat enimmäkseen vankiloista ja työleireiltä rintamalle värvätyistä rikollisista ja poliittisista vangeista, niin sanotusti "helposti korvattavissa" olevista sotilaista.  Rangaistuskomppanioita käytettiin sodassa varsin yleisesti kaikkiin vaarallisimpiin operaatioihin sekä vastenmielisimpiin ja "likaisimpiin" tehtäviin. Kasassa on siis varsin värikäs kokoelma kovapintaisia ja jopa raakoja  rikollisia ja toisaalta enemmän tai vähemmän tavallisia ihmisiä, jotka eivät sovi natsien ideologisiin näkemyksiin ja jotka sotivat armeijassa varsin vastentahoisesti. Siviilit ovat ainakin tässä Hasselin tarinassa lähes poikkeuksetta nimetöntä massaa. Myös kirjoittaja itse on  romaanissa sivuroolissa, mukana tapahtumissa, mutta enemmänkin kertojana kuin toimijana. 

Näiden antisankareiden varsin vauhdikkaita edesottamuksia pitkin poikin entistä Neuvostoliittoa kirjassa kuvataan, ja paljon tälle sakille sattuukin. Kirjan alussa kaivetaan ylös ruumiita ja eloonjääneitä pommituksen raunioittamasta kaupungista, jonka jälkeen ruumiit poltetaan. Välillä toimitaan teloituskomppaniana ja ammutaan omia, lähes naurettavista rikkeistä kuolemaantuomittuja sotilaita ja siviilejä. Rintamalle jouduttuaan rangaistukomppania joutuu ryntäämään itsemurhatehtävästä toiseen, ja veli venäläisiä laitetaan halkipoikkipinoon toisinaan panssarivaunussa istuen, joskus taas kenttälapioita ja teräaseita käyttäen. Toisinaan rangaistuskomppania yrittää suojella pakolaisia ja muita siviilejä ja pitää huolta heistä, toisinaan he lahtaavat silmittömästi kaiken elollisen tieltään... kaikesta vastahakoisuudestaan huolimatta tarinan päähenkilöt nimittäin osoittautuvat varsin hurjiksi taistelijoiksi. Taisteluiden lomassa ja välissä kärsitään vilua ja nälkää, haukutaan upseereita armeijan ylipäällikköä myöten, suunnitellaan näiden murhaamista ja sodanjälkeistä vallankumousta, unelmoidaan naisista, ja tarinoidaan milloin sotaan tai johonkin muuhun aiheeseen liittyviä varsin mustan huumorin sävyttämiä anekdootteja. Tyylillisesti romaanin kerronta on hyvin suoraviivaista ja kohtuullisen sujuvaa. Kerrontatapa on enimmäkseen realistinen, vaikka juonenkäänteet eivät sitä aina välttämättä olekaan. Dialogi soljuu myös melko hyvin, enimmäkseen sotilastyyliin sopivasti lyhyesti ja napakasti. Sekä kerrontaa että dialogia sävyttää varsin roisi ja hirtehinen, välillä jopa satiirin sävyjä saava musta huumori.

Kirjan pääteemana on mielestäni yksittäisten sotilaiden (usein epäonninen) eloonjäämiskamppailu järjettömässä ja epäoikeutetussa sodassa ja epäinhimillisissä oloissa usenmiten epäpätevien ja tyhmien upseerien käskyjen armoilla.

Kuolema telaketjuilla on mielestäni varsin tyypillinen aikansa ja genrensä tuote. Kirjan tarina pohjautuu ainakin väitetysti kirjailijan ja sen lisäksi hänen pienen aseveliryhmänsä kokemuksiin, mutta juoni on kuitenkin enimmäkseen fiktiivinen. Kirjan juoni on vahvasti myös taistelupainotteinen. Kaiken toiminnan taustalta löytyy etenkin militarismin ja natsismin vastaista ideologiaa, oikeastaan kaikkien poliittisten järjestelmien vastaista ideologiaa. Ainakin itsessäni kirja vahvisiti jo ennestäänkin pasifistia tuntemuksia ja mielikuvia, sen verran vastenmielielisen kuvan koko sodankäynnin hurlumheista teos välittää. Muuten lukuelämyksenä Kuolema telaketjuilla oli varsin kaksijakoinen. Toisaalta se kuvaa mielestäni sodankäyntiä varsin realistisesti, sikäli kun sotaakäymättömänä pullamössösukupolven edustajana nyt voin asiaa edes arvioida. Myös kirjan sisältämä huumori oli mielestäni ajoittain varsin osuvaa. Negatiivisena puolina näkisin ns. realistiseen sotaromaaniin huonosti sopivat ajoittaiset epärealistiset juonenkäänteet..päähenkilöt suoriutuivat silloin tällöin aika mahdottomilta tuntuvista tehtävistä ja tilanteista liian helposti...muutenkin heidän kykyjään kuvattiin mielestäni liioitellusti, ehkä tarkoituksella tosin..myös henkilöiden kuvailu oli mielestäni osittain epäonnistunutta, sen verran yksiulotteisia hahmot kirjassa olivat, eikä edes vähimmässä määrin miellyttäviä tai edes siedettäviä henkilöitä paria poikkeusta lukuunottamatta tarinasta löydy. Normaalisti sotakirjaa lukiessaan sitä toivoo edes jonkun henkilöhahmoista selviävän hengissä, tätä luettaessa ei vastaavaa tuntemusta juurikaan herännyt. Muutenkin romaanin yleistunnelmaltaan varsin nihilistinen ja vastenmielinen maailmankuva vain auttoi muistamaan, miksi aikoinaan lopetin sotakirjojen lukemisen jo teini-ikäisenä...Que Puta es de la guerra, niinkuin eräskin hahmo Hemingwayn Kenelle kellot soivat teoksessa ikimuistoisesti totesi.


Lähteet:

Kirjailijan websivut    www.svenhassel.net
Kirjailijan pojan ylläopitämä Porta's kitchen sivustot    www.svenhassel.info
Wikipedia  Sven hassel
Sotakirjaryhmän diat