Sari Luhtanen: Tuulin viemää
2011
288 s.
Tammi
"– Ei se ollut
vale! Tuuli puolustautui närkästyneenä. – Minä menen naimisiin!
– Kenen kanssa? Susun
silmät rävähtivät auki. Kerrankin hän oli lähes sanaton.
– En minä tiedä.
Jonkun ihanan miehen."
Tässäpä Tuulin suunnitelma kääntää elämänsä
uusille urille Sari Luhtasen esikoisromaanissa Tuulin viemää. Meteorologin työ
ei enää inspiroi kolmekymppisiään lähestyvää sinkkunaista, joka päättää seurata
työkaverinsa esimerkkiä ja päästä naimisiin. Työtä riittää häiden järjestelyssä
ja itse sulhasen etsinnässä, joten työtkin saavat jäädä, jotta Tuulin 30-vuotissyntymäpäivästä
tulisi myös onnellisen hääparin täydellinen päivä.
Ennen romaanejaan Luhtanen on ollut suurelle
yleisölle tuttu käsikirjoittajana ja suomentajana sekä Maisa ja Kaarina
-sarjakuvien toisena kirjoittajana. Itse tapasin joskus sekoittaa mielessäni
tahattomasti Luhtasen ja Tuija Lehtisen ja olin pitkään vakuuttunut siitä, että
myös Tuulin viemää on Lehtisen
käsialaa. Maisa ja Kaarina -sarjakuvat ovat periaatteessa antaneet Luhtaselle
hyvät puitteet kirjoittaa sujuvaa suomalaista chick litiä, mutta jotenkin Tuulin viemää toimisi ehkä paremmin
näyteltynä. Kirjan takakannen esittelytekstissäkin kirjoitetaan romanttisesta
komediasta "lajin parhaiden brittielokuvien tapaan".
Päähenkilö Tuuli on täysin sääilmiönsä
veroinen impulsiivinen hosuli, joka paahtaa menemään monta metriä sekunnissa.
Muut henkilöt jäävätkin yksiulotteisuudessaan vähän Tuulin oman persoonan
varjoon, mikä on ehkä lukijan kannalta hyväkin asia – päähenkilön
puuskittaisuus uuvuttaa. Kuitenkin muidenkin hahmojen väliset vuorovaikutussuhteet
on onnistuttu kirjan loppua kohden yhdistämään hyvinkin mielekkäiksi
yhteyksiksi.
Alussa kirjan kerronta on hyvinkin
pirstaloitunutta ja minulla oli vaikeuksia pysyä hahmottaa, kenestä kerrotaan
ja erottaa menneitä tapahtumia nykyisyydestä. Lähes koko kirjan kestävä
tulevaisuuteen suuntaava haaveilu ei vähennä lukijan riskiä joutua tarinan
riepoteltavaksi. Kerrontaan kuitenkin tottuu, kunhan malttaa pitää hatustaan
kiinni. Tarinan kulku itsessään on kuin pieni kurkistus meteorologin elämään,
jossa yritetään pysyä selvillä milloin milläkin tavalla käyttäytyvästä
tuulesta. Piristystä tekstiin tuovat alan sanasto sekä erilaisten nimbusten ja
cumulusten kuvailut, joskin pettymykseni oli suuri kun valaisevat yöpilvet
loistavatkin tarinassa poissaolollaan. Tuulen
viemää -romaanin Scarlettiin en Tuulia suoranaisesti yhdistäisi, vaikka
molemmat jonkinlaista suosiota miesten keskuudessa nauttivatkin ja naima-aieyhtäläisyydetkin
ovat jotenkin nurinkurisia.
Chick lit -lukupiiriä olin odottanut
lukupiireistä kaikkein innokkaimmin, koska halusin tietää, herättävätkö
kirjojen henkilöhahmot toisissakin samanlaisia myötähäpeän tunteita. Aivojen
sulamiseksi kuvattava tunne tekee tästäkin kirjasta ihan nautittavan
viihdepläjäyksen, mutta vaatii vastapainokseen jotakin vakavampaa luettavaa.
Töissä sain usein siirrellä Luhtasen uudempia romaaneja palautuksista
varauksiin, mutta itse kyllä pitäydyn mieluummin Maisassa ja Kaarinassa.
Lähteet:
Chick lit -ryhmän diat
Lähteet:
Chick lit -ryhmän diat
Juliaana Grahn
No comments:
Post a Comment